Katsoin tänään 14.10.2007 ensimmäisen anime-elokuvan, josta pidin: Studio Ghibli -elokuvastudion elokuvan Naapurini Totoro (japaniksi Tonari no Totoro). Sen kuvakerronta oli mukavan rauhallista ja juuri sopivan “hollywoodimaista” – täysin erilaista kuin millaiseksi olen animen mieltänyt.

Juoni lyhyesti

Naapurini Totoro kertoo kahdesta tyttölapsesta, Satsukista ja Meistä, jotka muuttavat isänsä kanssa maalle asuakseen lähempänä perheen äitiä, joka on sairaalassa pois muun perheen luota. Tytöt huomaavat, että henget kummittelevat heidän uudessa kodissaan ja että lähistöllä asustaa myös pyöreähköjä, karvaisia totoro-olentoja. Satsuki ja Mei seikkailevat metsässä asuvien taruolentojen kanssa, ja Satsuki kertoo tapahtumista äidilleen säännöllisesti kirjeitse. Elokuva on yleistunnelmaltaan lempeän rauhallinen, ja siitä jää pakostakin hyvä mieli.

Mielipiteeni

Kaikki aiemmat animepätkät, joita olen nähnyt, ovat olleet leikkaukseltaan joko tylsistyttävän hidastempoisia tai ärsyttävän kiivastahtisia. Nopeaan tempoon leikatut animet ovat olleet täynnä suojaviivojen ylityksiä ja muita kuvakerronnallisia “virheitä”. Hidastempoiset ovat olleet niin uolettavan tylsiä, että niitä ei ole jaksanut seurata juuri alkua pidemmälle.

Naapurini Totoro oli yllätys. Tarina on kerrottu mukavan leppoisasti, animaatio on miellyttävää silmälle, ja hellyttävät totoro-olennot ja kissabussi ovat uskottavia, vaikka ne kuvitteleekin ennen elokuvan näkemistä lähinnä lapsellisiksi.

Nyt taidan ymmärtää, miksi ihmiset katsovat animea – se voi sittenkin olla myös hyvää.

Aluksi siirryin käyttämään Linuxia. Usean vuoden ajan olin tyytyväinen uuteen työpöytäympäristöön KDE:hen. Se tarjosi helpon siirtymän Windowsista Ohjauskeskuksineen ja tutunoloisine K-valikkoineen. Virtuaalityöpöydät olivat ehdoton plussa Windows-maailmaan verrattuna. Enää ikkunoita ei tarvinnut metsästää sekaisesta kasasta, vaan samankaltaiset ohjelmat saattoi järjestellä erillisille työpöydille ja tilan loppuessa kesken seuraava virtuaalinen pöytä oli helppo ottaa käyttöön.

Sitten kerran ajattelin testata, kuinka Linuxissa onnistuisi useamman näytön käyttäminen. Jokin vanha ATI:n PCI-näyttis sai luvan hoitaa toisen näytönohjaimen virkaa nVidian integroidun GeForce 4 MX:n toimiessa ensisijaisena näytönohjaimena.

Järjestely toimikin todella hyvin. Saatoin pitää toisella näytöllä IRC- ja MSN Messenger -keskusteluita ja toisella Opera-nettiselainta koko ruudulla. Virtuaalityöpöytiä molemmilla näytöillä oli neljä kappaletta, vaikkakaan kaikkia niistä ei enää yleensä tarvinnutkaan käyttää.

Tilanahtautta

Aina välillä kaksi näyttöä tuntui kuitenkin jotenkin liian ahtaalta. Nettikeskustelut kavereiden kanssa, netissä surffailu, StepManian pelailu, kuvien muokkaus, ohjelmointi ja muu säätö veivät niin paljon tilaa ruuduilta, että vaikka virtuaalityöpöydät eivät täyttyneetkään täyteen ikkunoita, tilanteen hallinnointi tuntui vaikealta. Kyllä – olisinhan tietty voinut sulkea ohjelmat, joita en olisi tarvinnut, mutta kuitenkin hetken kuluttua ikkunoiden avaus olisi tuntunut turhauttavalta.

Viimeinen niitti

Setäni osti uuden litteän näytön itselleen ja yritti tarjota vanhaa turhaksi käynyttä 17 tuuman putkinäyttöään minulle. En aluksi ottanut tarjousta vastaan, mutta seuraavana päivänä tilanahtauskammo iski jälleen. Hain näytön, kaivoin kaapin uumenista toisen PCI-näytönohjaimen edellisen kaveriksi, järjestelin pöytää uudelleen niin, että uusi näyttö mahtui mukaan, säädin X:n asetukset kuntoon ja voilá – koneestani tuli triplehead, kolmipäinen monsteritietokone! …niin tai no ei nyt ihan hirviö, mutta kolminäyttöinen joka tapauksessa.

Hyvät ja huonot puolet

Kaikki ohjelmat, joita käytän, voivat olla nyt avoinna yhdellä kertaa niin, että myös näen ne kerralla. Kahden näytön setti oli jo hyvä, mutta nyt koneen käyttö on entistä mukavampaa. Lisäksi nyt voin katsoa esimerkiksi DVD-elokuvaa yhdeltä näytöltä samalla kun työskentelen tai keskustelen nettituttujen kanssa muilla näytöillä. WinTV-televisiokorttikin minulla olisi eli televisionkin katselu onnistuisi, mutta koska minulla on erillinen televisio, ei kortti ole koneessa edes paikoillaan – niin harvoin sitä kuitenkin käytin.

Huonoihin puoliin nykyisessä järjestelmässä voisi mainita 3d-kiihdytyksen puuttumisen kahdelta näytöltä. Ainoa OpenGL:ää tukeva korttini on integroitu nVidia, jolta kuva tulee keskimmäiselle, eniten käyttämälleni, näytölle.

Tällä hetkellä jokainen näyttö toimii omana työpöytänään, eli en voi vetää ikkunoita suoraan näytöiltä toisille tai puoliväliin niitä. Ominaisuuden mahdollistava Xinerama vaatisi, että kaikilla näytöillä olisi samat värisyvyys- ja 3d-asetukset, eli joutuisin ottamaan OpenGL-tuen pois päältä nVidian näytönohjaimelta. Tätä en kuitenkaan halua tehdä, sillä silloin esimerkiksi StepMania-pelin pelaaminen ei olisi mahdollista. Hiiren kursorin siirtäminen näytöltä toiselle onnistuu kuitenkin normaalisti, vaikka työpöydät ovatkin toisistaan erillisiä.

Kolmea näyttöä käyttäessäni ryhmittelen ohjelmat niin, että Xineraman (tai nVidian oman TwinView-ominaisuuden) puuttumista ei juurikaan huomaa. Välillä jonkin ikkunan tahtoisi siirtää näytöltä toiselle ilman sulkemista (esim. Kopete-messengerclientin), mutta suurimmaksi osaksi järjestely on toimiva. Lisätyöpöytätilan määrä on tarpeeksi suuri siihen, että voin asetella näkyville ne ohjelmat, jotka olen aiemmin joutunut heittämään virtuaalityöpöydälle. Nyt voin pitää esimerkiksi amaroK-musiikkisoittimenkin aina esillä!

Päivitystä 7.5.2007: Koitin laittaa xineraman päälle lueskeltuani netistä, että OpenGL-tukea onkin aivan mahdollista käyttää ainoastaan joillakin näytöillä useampaa käyttäessä, ja sehän toimi! Nyt voin siis myös liikutella ikkunoita näytöltä toiselle sekä pelata StepManiaa päänäytölläni. Värisyvyys tosin piti pudottaa 16-bittiseksi, koska muisti ei muuten riitä PCI-näytönohjaimille tarpeeksi suuren resoluution saavuttamiseksi. 1024×768 tuntuu niin pieneltä verrattuna pykälää suurempaan, että tahdoin ehdottomasti 1280×1024-kokoisen resoluution jokaiselle näytölle.

Gimp-kuvankäsittelyohjelmassa on muuten ominaisuus, jolla sen eri ikkunoita voi siirtää eri työpöydille, vaikka työpöydät näkyisivätkin eri X-ruutuina tietokoneelle yhden erityisen leveän virtuaalisen sijaan. Välillä isompia kuvia työstäessä tuota ominaisuutta tuleekin käytettyä, jotta saan työkalut pois kuvan tieltä. Olisi hienoa, jos vastaavanlainen ominaisuus löytyisi useammastakin ohjelmasta.

Lisätietoja

Näytönohjaimina toimivat nForce2-piireillä varustetussa emolevyssäni integroituna hyrräävä nVidia GeForce 4 MX, erillisenä PCI-korttina ATI Mach 64 sekä niinikään PCI-palikkana Matroxin Millennium II. Litteä näyttöni on kiinni nVidian näytönohjaimessa ja se on pöydällä keskimmäisenä, koska käytän sitä eniten. Litteän näytön edustalle sopii lisäksi hyvin äänimikserini.

Ongelmia nykyisellä kokoonpanolla ei ole ollut X.Orgin asetustiedoston säädön jälkeen. nVidian ajureita en vain voi päivittää uudempiin, koska ne eivät tue vanhentunutta korttiani. Tämän takia en voi myöskään käyttää Beryliä (3D-käyttöliittymän mahdollistava ohjelma) OpenGL:ään pystyvän näytönohjaimeni kanssa. Itse Beryl kyllä toimisi, mutta OpenGL-kiihdytetyt pelit näkyvät mustina ikkunoina – nVidian ajuri kun ei osaa käyttää näyttömuistin loputtua koneen RAM-muistia. Vanhemmalla 1.0-8776-ajurilla OpenGL toimii moitteetta, mutta sillä Beryl ei käynnisty.

Kyllä kannattaa!

Jos harkitsee kahden tai useamman näytön säätämistä käyttökuntoon niin voin kyllä suositella lämpimästi. Ohjelmat näkee kerralla, työasiat voi pitää selkeästi erillään vapaa-ajan jutuista omalla työpöydällään ja esimerkiksi nettiselaimen saa aina pidettyä yhdellä näytöllä sopivan kokoisena ilman, että se peittyisi välillä ärsyttävästi muiden ikkunoiden alle.

Monen näytön antama hyöty on suuri, ja useampaan näyttöön tottuneena ihmetyttää, kuinka ennen on edes pärjännyt yhdellä!

Ajattelin kerrankin siistiä pöydän takana sijaitsevan johtoviidakon siedettävämpään kuntoon. Projekti on vielä lähes suunnitteluasteella, mutta jonkin verran on jo tullut toteutettua.

Piirsin tämänhetkisestä tilanteesta paperille kuvan. Siitä tuli melko sotkuinen kaikkine ristiinrastiin menevine viivoineen, eivätkä kaikki johdot edes varmasti ole mukana. Silti tuosta huomasi helposti, että tarvitsen ehdottomasti pöydän taakse pidemmän schuko-jatkoroikan. Nykyisessä setissä on useampia kolmen pistokkeen rasioita, joista aion päästä eroon.

Kiertelin paikalliset marketit ja rautakaupat läpi, mutta mistään ei löytynyt pitkää, vähintään kymmenpaikkaista jatkojohtoa. Kuusipaikkainen oli pisin. Jos sellaisia panisi kaksi peräkkäin, paikkoja jäisi vapaaksi 11:lle laitteelle. Tuo riittäisi, mutta mieluummin haluaisin yhden ainoan jatkon kuin puolitoista metriä lisää turhaa johtoa pölyä keräämään. (Jatkoroikasta täytyisi ottaa virtaa toiseen.)

Pistokkeiden keskittämisen lisäksi tarvitsisin projektia varten jonkinlaisen johtokourun, jossa kaikki tietokoneiden johdot voisi  kuljettaa niin, että yhden johdon saisi myös tarvittaessa vedettyä pois. Netissä olen törmännyt ratkaisuihin, joissa pöydän pöytälevyn alapuolelle on rakennettu kaikki tarvittavat johdot ja reitittimet ylösalaisin, mutta minun pöytäni alapuolella on kaapit, ja vapaata tilaa on ainoastaan näppäimistön kohdalla. Siinäkin näppäimistön kelkka vie tilaa niin paljon, ettei johtoja ole viisasta siihen väliin sijoittaa. Jaloissahan ne pyörisivät.

Sen sijaan kaappien takalevyihin voisi kiinnittää tuon yhden pitkän jatkojohdon sekä kourun, jossa johdot kuljettaisivat signaalit siistissä järjestyksessä.

Tällä hetkellä mietityttää vain analogisen äänisignaalin ja VGA-kaapeleiden häiriönsietokyky. Mitenköhän käy, jos samassa kourussa kulkee myös sähkövirtajohdot kolmelle näytölle, kahdelle tietokoneelle, televisiolle, stereoille, mikserille ja muille pienemmille laitteille?

Ikeasta ostetun muoviputken näköisen johdoille tarkoitetun kuoren olen todennut huonoksi ratkaisuksi. Sellainen kyllä nitoo hyvin johdot yhteen nippuun, mutta yhden johdon erottaminen myöhemmin muiden seasta onkin sitten vaivalloista. Täytynee vielä miettiä tarkoin tuota johtojen ripustamista ja yhteen niputtamista.

Ostinpa uuden lelun kotiin, Asus WL-500gP V2 –WLAN-reitittimen, johon tarkoituksena oli asentaa Linux. Vielä en onnistunut, mutta eiköhän se siitä parin kuukauden sisään vielä…

Tulipahan ainakin opittua, että kannattaa tutustua ensin kunnolla laitteeseen netin avulla, jos siihen aikoo vielä jonkin customin firmwaren asennella. Lueskelin vain pikaisesti erinäisiä sivuja koskien Asus WL-500gP-versiota – siis V2-versiota edeltävää – ja totesin laitteen olevan täysin yhteensopiva OpenWRT:n kanssa. IRC-tuttu vieläpä oli asentanut onnistuneesti kyseisen jakeluversion omaan laitteeseensa, niin mitäpä sitä toimivuutta epäilemään.

Siinä verkkokaupassa, josta ostin tuotteen, oli sitten tarjolla myös laitteen versiota kaksi. Muistin lukeneeni jostain siinä olevan enemmän RAM-muistia, joten päätin ottaa sen. Hintaeroakaan ei ollut kuin jokunen euro.

Laitteen saatuani kokeilin ensin sen normaalin firmwaren toimintoja. Ihmetyttämään jäi mainoslauseiden “lataa tiedostoja netistä USB-kiintolevylle tai -muistitikulle tietokoneen ollessa suljettuna!” -toiminnon puuttuminen. Sitä ei löytynyt edes mukana toimitetulta CD-levyltä Windows-ohjelmistona. Noh, kohtahan saisin asennettua boksiin Linuxin, jolla tuollaisenkin toiminnon käyttäminen onnistuisi vaivatta, ajattelin.

Uuden firmwaren netistä ladattuani huomasin kuitenkin, että V2-versiossa oli muutama isompi fyysinen muutos verrattuna aiempaan malliin: laitteessa on integroitu Broadcomin piirillä toimiva WLAN eikä jonain Mini-PCI:nä laitteen sisällä oleva vaihdettavissa oleva kortti sekä sen WAN- ja LAN4-portit ovat fyysisesti päinvastaisessa järjestyksessä. Päinvastaiset portit nyt eivät olisi käytännössä haitanneet, mutta Broadcomin WLAN-ajureita ei saanut 2.4-sarjan Linux-kernelillä pyörivään OpenWRT WhiteRussian 0.9:ään. Olisi siis otettava uudempi versio 2.6-kernelillä. Siihen taas ei kuulemma saa helposti käännettyä omia ohjelmia, ja pakettivalikoima olisi rajatumpi.

Ennen OpenWRT:n asennusta etsin ohjeet oletus-firmwaren varmuuskopiointiin. Se onnistui suht kätevästi web-hallintapaneelista pienellä skriptillä ja muutamalla tekstikomennolla. Suosittelen tätä vaihetta lämpimästi kaikille, jotka aikovat laitteisiinsa muokattuja ytimiä asennella.

Päätin ensin testata 2.4-kernelillistä OpenWRT:tä, vaikka tiesinkin, että WLAN ei välttämättä toimisi ilman suurta säätöä. Minulla kuitenkin on jo yksi WLAN-tukiasema, ja muutenkin alkuperäinen tarkoitukseni olikin käyttää uutta Asus-reititintä palvelimena jonkin USB-muistin kera. Voisihan sitä 2.6-versiotakin kokeilla sitten, kun toteaisi OpenWRT:n yleensäkin toimivan.

Vaihdoin boksin diag-moodiin, kytkin ainoastaan kannettavan tietokoneeni ethernet-porttiin numero 1 ja yhdistin laitteeseen tftp:llä. Taikakomennoilla binary, trace on sekä put <firmwaren-tiedostonimi> tukiasema imaisi uuden firmwaren sisuksiinsa. Vielä täytyi odotella vartin verran, jotta laite oikeasti flashasi OpenWRT:n pidempiaikaisempaan muistiin.

Boksi ei osannut itse bootata itseään, vaikka merkkivalot siirron jälkeen muuttuivatkin eri tilaan. Tein käynnistyksen uudelleen manuaalisesti katkaisemalla laitteen sähköt ja panemalla ne hetken kuluttua takaisin.

Laite tuntui buuttaavan ja siirtyvän valmiustilaan kuten ennenkin. Sitten yritin ottaa laitteeseen yhteyttä. Se ei vastannut. Pingaus ei onnistunut, vaikka kokeilin myös eri ethernet-portteja ja oletusosoitetta 192.168.1.1.

Reititin siirtyy kyllä diag-moodiin nätisti, ja siihen voi ladata uusia firmwareja. Kokeilin 2.6-kerneliä käyttävää OpenWRT Kamikazea, mutta sekään ei tuntunut toimivan. Ainut asia, josta tiesin boksin olevan vielä hengissä, oli sen lähettämä broadcast-pyyntö muista reititinverkkolaitteista. Tuo pyyntö tuli IPv6-osoitteesta, joka ei kuitenkaan vastannut useista yrityksistä huolimatta.

Tappelin OpenWRT:n kanssa kokonaisen päivän ajan, minkä jälkeen luovutin. Päätin asentaa varmuuskopioimani oletusohjelmiston takaisin ja odotella muutaman kuukauden kehittäjien uusia versioita vaihtoehtoisesta ohjelmistosta.