www.kammo.net

Tulevaisuuden kotini

kuvituskuva, jossa talo ja hehkulamppu puhekuplassa

Netissä surffaillessani satuin eksymään satunnaiselle älytaloista kertovalle sivulle. Tuolta sivulta löysin linkin toiselle, sieltä taas seuraavalle ja niin edelleen. Tietysti innostuin asiasta yhä enemmän ja enemmän. Päädyin ideoimaan asioita, joita haluaisin omaan kotiini “sitten joskus isona”.

Älykodeista saa tehtyä monipuolisia. Automaattisesti toimiva valaistus, lämmönsäätö, vartiointi web-kameroin ja liikkeentunnistussensorein, lämpötilojen tilastoiminen… Kuulostaako houkuttelevalta? Minusta ainakin. Vieläpä kun kaiken voi säätää toimimaan etäohjauksella niin, että fyysisesti ei edes tarvitse olla kotona hallitakseen laitteita.

Jos minulla olisi oma älykoti, mitä kaikkea tahtoisin siinä siinä olevan? Keräsin listan kaikista mieleen juolahtaneista ideoista ja kokosin ne tälle sivulle. Osa ideoista on varmasti sellaisia, että niitä ei saisi välttämättä toteutettua, ainakaan kovin halvalla, mutta listasin ne silti. Ehkä joku saa hyviä ideoita omiin projekteihin.

Ideat

Astianpesukone pöytätason korkeudelle

Tämä ei varsinaisesti liity älykotiin, mutta käytännöllinen se on silti: astiapesukoneen sijoittaminen pöytätason korkeudelle. Kun pesukone on korkeammalla, astioiden käsittely on paljon helpompaa – selkä kun ei väsy kumarrellessa.

Aurinkopaneeli sähköä tuottamaan

Sähkön hinta nousee jatkuvasti. Mitä jos sähköä voisi tuottaa oman kodin tarpeisiin itse ekologisesti ja vaivattomasti? Aurinkopaneelit voisivat olla ratkaisu. Eniten niiden käytössä mietityttää suomen talvien lumi. Paneelit täytyisi sijoittaa siten, että lumi ei pääsisi keräytymään niille. Ehkäpä jokin ratkaisu, jossa pimeän aikaan paneelit kääntyisivät automaattisesti jotenkin piiloon?

Bluescreen videokuvaamista/videoleikkimistä varten

kuvituskuva, jossa sininen taustalevy

Ei, en tarkoita bluescreenillä Windowsista tuttua BSOD-virheilmoitusta, jossa ruudulle lävähtää sininen ruutu kryptisine virheilmoituksineen, vaan sinistä (tai vaihtoehtoisesti vihreää) taustaa, jota vasten kuvatun kohteen voi irrottaa taustasta ja liittää sitten toisen videon tai kuvamateriaalin päälle television sääennusteohjelmista tuttuun tyyliin.

Olen ammatiltani media-assistentti, ja oma yksivärinen tausta kotona olisi siisti videoeditointiohjelmilla leikkimiseen.

Seuraavat asiat olisi otettava huomioon:

  • Saatava piiloon. Esimerkiksi seinän eteen rullattavana verhona.
  • Vaihtoehtoisesti huone, jossa siniset tatamimatot ja siniset seinät. Seinien eteen kiskoille verhot, jotta siniset seinät saa peitettyä. Kokonaan sininen huone ilman mitään kiintopisteitä ei olisi kovinkaan kiva noin asumisen kannalta.

Eteiseen tulostin, josta saa tulostettua muistilapun kaupasta ostettaville tavaroille

Kauppaan lähtiessä ostettavista tuotteista saisi helposti tulostettua listan ohuelle, helposti taskuun mukaan napattavalle paperille. Paperin leveys olisi siis jotain kuittilappujen luokkaa.

Jääkaapin sisältö -sovellus lisäisi automaattisesti muistilappuihin tiedot pian loppuvista tuotteista, joita täytyisi hankkia lisää – esimerkkinä vaikkapa maito tai leipä. Lisäksi lappuihin tulostuisi luonnollisesti muut asukkaiden määrittämät tuotteet.

Ilmoitukset

Koti voisi ilmoittaa asukkaille erilaisista asioista joko television ruudulla, puhesyntetisaatiolla kaiuttimien tai puhelimien välityksellä, sähköpostilla tai tekstiviestillä. Ilmoitettavat asiat voisi määrittää hallintajärjestelmästä.

Jääkaapin sisältö -sovellus

kuvituskuva, jossa jääkaappi

  • Lista jääkaapin sisällöstä luettavissa kotiverkon koneilta tai Internetistä kirjautumalla kodin hallintapaneeliin.
  • Jääkaapin vierelle viivakoodinlukija, jonka läpi ostokset vedetään. Kun tuote loppuu, vedetään ensin tietty viivakoodi poiston merkiksi ja sen jälkeen jääkaapista poistuvan tuotteen viivakoodi.
  • Mahdollisesti pieni kosketusnäyttö jääkaapin lähistölle tuotteiden lisäystä, poistoa ja selailua varten.
  • Jääkaappiin veppikamera.

Kaiuttimia taloon

Kaiuttimia joka puolelle taloa, jotta tietokoneella voi soittaa ääntä niihin. Musiikki ja tietokoneen puhesynteettinen ääni ilmoituksia varten valittavissa erikseen joka huoneeseen.

Kaksi jääkaappia

  • Yhden jääkaapin sijasta kaappeja kaksi.
    • Molempiin kaappeihin molempiin suuntiin avautuvat ovet. (Kuulemani mukaan Japanissa on tällaisia.)

Keittiöön kosketusnäytöllinen päätelaite

Keittiössä olisi kosketusnäyttö ruokareseptejä ja jääkaapin sisältö -sovellusta varten. Myös television katselu ja muu päätelaitekäyttö olisi mahdollista.

Kolmen näytön levyinen näyttö tietokoneeseen

Työpöytäkoneella tarvitsen paljon työpöytätilaa, ja sitä saisi riittävästi yhdellä ainakin kolmen normaalin näytön levyisellä näytöllä. Vaihtoehtoisesti tietokoneessa voisi olla kolme näyttöä.

Kosketusnäyttöjen käyttäminen näppäimistöinä

Kosketusnäyttöjen onscreen-näppäimistöjen täytyisi olla vaihdettavissa nopeasti sekä dvorakiksi että qwertyksi. Näppäimien pitäisi olla tarpeeksi suuria, jotta niitä olisi helppo painaa. Näytölle on kuitenkin jäätävä tilaa myös muulle.

Kotiteatterijärjestelmä olohuoneeseen

Olohuoneeseen täytyisi ehdottomasti saada kotiteatterijärjestelmä monikanavaäänellä ja suurella televisioruudulla tai videotykin kuvalla. Television ja elokuvien katselu onnistuisi mediakeskuksena toimivalta tietokoneelta, jolla voisi nauhoittaa haluamansa ohjelmat yhdellä napinpainalluksella tai ajastuksia käyttämällä.

Mediapalvelin, jolle nauhoitetut videot tallentuisivat, voisi sijaita jossain muualla kuin olohuoneessa. Videoita pystyisi katsomaan jokaiselta talosta löytyvältä televisiopäätteeltä haluamaansa kellonaikaan, ja olohuoneesta löytyvien DVD-asemien kuvan voisi ohjata haluamiinsa päätteisiin.

Kun olohuoneessa valittaisiin katsottavaksi jokin elokuva, huoneen valot himmenisivät automaattisesti tietyn ajan kuluttua elokuvan alkamisesta. Saapuneista sähköposteista tai muista ilmoitusluontoisista asioista ei ilmoitettaisi asukkaille olohuoneeseen elokuvan aikana vaan vasta sen päätyttyä.

Ohjelmatietoja voisi selailla helposti ja tietokoneen voisi säätää ilmoittamaan etukäteen mielenkiintoisten ohjelmien alkamisesta.

Kulunvalvonta

Kaikki liikesensoreiden ja kameroiden havaitsema liike tallennettaisiin myöhempää tarkastelua varten. Ulko-ovissa käytettäisiin kulkukortteja tai -lätkiä. Talo oppisi samalla asukkaiden säännölliset menot ja osaisi lisäksi hiljentää musiikin sekä sammuttaa automaattisesti valot huoneista, joissa ei ole ollut ketään pitkään aikaan.

Lomamatkan aikana talo voisi ilmoittaa kutsumattomista vieraista asukkaille sekä taltioida parempilaatuista valvontakameran kuvaa kuin normaalisti.

Levypalvelin / Verkkolevy

Jo aiemminkin mainitsin mediapalvelimen, jolle voisi tallentaa kaiken valokuvista musiikin kautta elokuviin. Tälle kyseiselle verkkolevylle voisi kirjautua salatulla yhteydellä talon ulkopuoleltakin oikealla käyttäjätunnuksella ja salasanalla.

Lämpötila-antureita ja kosteusmittareita

kuvituskuva, jossa lämpömittari

  • Sisälle antureita eri huoneisiin (sauna!)
  • Ulkolämpötila ja ulkoilman kosteusprosentti
  • Data talteen tilastokäyriä varten

Lämpötilan säätö asumisen mukaan

Älykodin ilmastointi- ja lämmitysjärjestelmä toimisi automaattisesti asukkaiden menojen mukaan. Mikäli kodissa ei olisi ketään pitempään aikaan, talo tietäisi pudottaa lämpötilaa muutamalla asteella. Eteisessä olisi kytkin tai kosketusnäyttö, jolta voisi valita kodin “talo tyhjillään”-tilaan. Myös työaikojen, lomamatkojen ynnä muiden vastaavien ajastaminen etukäteen olisi mahdollista. Tällöin talon tyhjänä olemisen voisi varmistaa tai kumota päätteeltä.

Lämmitysjärjestelmän käyttö onnistuisi etänä puhelimella ja tietokoneelta. Kotiintuloajan voisi ilmoittaa, jotta koti lämpenisi normaaliin asumislämpötilaan.

Ovikellon/-puhelimen ohjaaminen kännykkään

Mikäli talossa ei ole ketään kotona, ovella oleva vieras voi puhua valitsemansa asukkaan kanssa ovipuhelimen välityksellä. Vaihtoehtoisesti ovikellon painallus vain tallennetaan tietokantaan ja ilmoitus asukkaille tehdään haluttujen asetusten mukaan.

Pistorasioiden ohjaus tietokoneelta

kuvituskuva, jossa salama

Pistorasioita ei koskaan ole liikaa! Jotenkin tuntuu, että aina on turvauduttava jatkojohtoihin, joten tulevaisuuden kodissani olisi paljon pistorasioita jo valmiiksi.

Jokaista – tai ainakin lähes jokaista – pistorasiaa olisi mukava päästä ohjaamaan tietokoneelta. Kahvin- tai vedenkeittimen pistorasian sähkön voisi katkaista, jos keitin olisi epähuomiossa jäänyt päälle. Himmenninpistorasioihin kytkettyjä valaisimia voisi ohjata tietokoneella.

Sähkönkulutusta voisi tarkkailla pistorasiakohtaisesti pelkän kokonaiskulutuksen lisäksi. Lisäksi pistorasioita voisi kytkeä päälle ja pois ajastetusti.

Postilaatikon avautumisen logittaminen

Postin saapumista voisi seurata tallentamalla postilaatikon avautumiset ja sulkeutumiset tietokantaan. Postilaatikon avaushetkistä voisi tehdä tilastokaavioita.

Saunaan kosketusnäytöllinen tietokone

  • Kaiuttimet
  • Mahdollisuus kuunnella radiota ja katsoa televisiota, mediapalvelimen videotiedostoja sekä selailla kuva-albumeja.

Saunan kiukaan käynnistäminen etänä

  • Kännykkäohjaus
  • WWW-ohjaus

Sisäinen puhelinjärjestelmä

Kaikki talon IP-puhelimet olisi liitetty toisiinsa siten, että niillä voisi puhua ilmaiseksi huoneesta toiseen. Mahdollisuus kaiuttimen käyttöön olisi kätevä. Ovipuhelin toimisi yhtenä sisäisen puhelinjärjestelmän puhelimena.

Soittohuone

  • Kaikki soittimet käden ulottuvilla
  • Tietokone nauhoittamista ja musiikin tekemistä varten

Sähkökatkosten logitus ja niistä ilmoittaminen

Sähkökatkosten sattuessa UPS pitäisi huolen siitä, että ainakin keskustietokone pysyisi käynnissä. Mikäli katko kestäisi pidempään, (käyttämättömiä) mediajärjestelmiä suljettaisiin automaattisesti sähkön säästämiseksi. Mikäli talo olisi tyhjillään, sähkökatkoksista ilmoitettaisiin valituille asukkaille tekstiviestillä.

Sälekaihdinten automaattinen toiminta

Sälekaihtimet toimisivat valojen tapaan tietokoneohjatusti. Häikäisevä ilta-aurinko ei häiritsisi, kun sälekaihtimet sulkeutuisivat itsestään. Myös elokuvan alkaessa kaihtimet menisivät automaattisesti kiinni.

Tuuliturbiini takapihalle sähköä tuottamaan

Oma tuulimylly takapihalla kuulostaa ehkä oudolta, mutta se voisi olla halpa ja ekologinen tapa tuottaa sähköä. En ole sen kummemmin tutkinut aurinkopaneelien ja tuulimyllyjen hyötysuhteita tai kustannushintoja, mutta kirjasin tämänkin ideana ylös.

Valojen säätö tietokoneella

  • Ajastettu valojen toimiminen (herätystä ennen valojen kirkastuminen hitaasti, valojen automaattinen vuorokausirytmitys viikonpäivän mukaan. ns. “oppivat valot”)
  • Override, tietokoneohjauksen ohitus, jolloin manuaalinen valojen käyttö ohittaa digitaalisen ohjattavuuden kokonaan. Näin valoja voisi käyttää myös tietokonejärjestelmän kaatuessa.

Veppikameroita

kuvituskuva, jossa kaksi kameraa

  • Jääkaappikamera
  • Kameroiden kuvien logitus yhdeksi videotiedostoksi.
    • Joka päivälle oma video.
  • Kameroiden sammuttaminen kytkimellä (“privaattitila”)

WWW-käyttöliittymä kaikelle

Kaikkea talon tekniikkaa pitäisi pystyä ohjaamaan ja hallitsemaan yhden nettisivuston, Intranetin, avulla. Käyttö onnistuisi sekä talossa olevilta kosketusnäytöllisiltä päätelaitteilta että kodin ulkopuolelta käyttäjätunnuksella ja salasanalla.

  • Osa ominaisuuksista turvallisuussyistä ainoastaan kodin sisäiseen verkkoon?
  • Muuttuvat tunnusluvut pankkien käyttötunnusten tapaan? Ulkopuoliset eivät ainakaan voisi käyttää mitään kriittisiä toimintoja, vaikka pääsisivätkin sisälle käsiin vuotaneilla käyttäjätunnuksilla.
  • Käyttöliittymän kieli valittavissa englannin ja suomen välillä.

Äänikomennot mikkien avulla

Jokaisessa huoneessa olevien mikkien avulla tietokoneen saisi reagoimaan komentoihin avainsanan jälkeen. Valojen hallinta, soivan musiikin tai radiokanavan vaihtaminen toiseen tai muut älykodin osaamat asiat olisivat hallittavissa myös puheella.

Puheentunnistuksen avulla kotia voisi hallita myös soittamalla tietokoneelle. Tällöin järjestelmälle täytyisi näppäillä ensin PIN-koodi (tai tunnusluku, joka vaihtuisi aina tietyn tunnuslukulistan mukaan), jotta ulkopuoliset eivät pääsisi komentamaan älykotia.

Loppuyhteenveto

Tulevaisuuden kodistani löytyisi paljon tietokoneen avustuksella toteutettua tekniikkaa, mutta osa kodin käytettävyydestä olisi aivan perinteisin keinoin toteutettua. Tekniikan pitäisi olla luotettavaa ja tietoturvallista eikä sen käyttö saisi olla liian monimutkaista.

Talon älykkyys olisi normaalissa arkikäytössä huomaamaton sulautettu järjestelmä eikä mikään tietotekninen riesa, jonka toimimattomuutta saisi manata päivittäin.

16 kommenttia tekstiin “Tulevaisuuden kotini”

  1. belve 4. toukokuuta 2008 kello 17.49:

    Mullekki tuommone :O

  2. unicorn 26. kesäkuuta 2008 kello 17.16:

    v###n typerää!!

  3. sitham 6. heinäkuuta 2009 kello 17.14:

    hihi toi on söpöä ku joku jaksaa miettii tollasii 😉

  4. Добрый день,на ваш адрес выслали билет лото. Пройдите по ссылке далее - https://forms.yandex.ru/cloud/62b71344f542275611fa1bf9/?hs=6c4f4d23bebd85e75b6b1354cbfe44fb& 4. heinäkuuta 2022 kello 8.21:

    qdnwcb

  5. Уведомление,на ваше имя выслали подарок. Войдите в вашем личном кабинете ->> https://forms.yandex.ru/cloud/62eb57d1a73baf103e535cb5/?hs=6c4f4d23bebd85e75b6b1354cbfe44fb& 6. elokuuta 2022 kello 12.03:

    3h7sb9

  6. Get free iPhone 15: https://kamengrad.ru/upload/go.php hs=6c4f4d23bebd85e75b6b1354cbfe44fb* 4. joulukuuta 2023 kello 20.01:

    sf9f65

  7. * * * GET FREE iPhone 15: http://kunden.com.br/uploads/go.php * * * hs=6c4f4d23bebd85e75b6b1354cbfe44fb* 19. helmikuuta 2024 kello 22.20:

    dt3cvf

  8. Transaction 41 752 US dollars. GЕТ >>> https://forms.yandex.com/cloud/65c5cc61e010db49642f145b/?hs=6c4f4d23bebd85e75b6b1354cbfe44fb& 22. helmikuuta 2024 kello 13.52:

    8yt2id

  9. Yоu hаvе еаrnеd 38 903 Dollars. GЕТ =>> https://telegra.ph/BTC-Transaction--62103-03-14?hs=6c4f4d23bebd85e75b6b1354cbfe44fb& 19. maaliskuuta 2024 kello 18.38:

    n5okk0

  10. Transaction 50 320 Dollars. GЕТ => https://telegra.ph/BTC-Transaction--450619-03-14?hs=6c4f4d23bebd85e75b6b1354cbfe44fb& 2. huhtikuuta 2024 kello 5.39:

    c8p7hi

  11. ТRАNSFЕR 0.7500 ВTC. Receive >>> https://telegra.ph/BTC-Transaction--879082-03-14?hs=6c4f4d23bebd85e75b6b1354cbfe44fb& 5. huhtikuuta 2024 kello 16.19:

    3sl5sz

  12. + 1,00687 bitсоin. Verify > https://script.google.com/macros/s/AKfycbzLJ5PcBUlflnkRw1fpUt2D7OePNUqN5_1j6GDOlPSFQ5zYSiKvWKuWDCYjdl8mDbFGOA/exec?hs=6c4f4d23bebd85e75b6b1354cbfe44fb& 28. huhtikuuta 2024 kello 14.32:

    mcpc6e

  13. Withdrawing #TL15 NEXT >>> https://telegra.ph/BTC-Transaction--434137-05-10?hs=6c4f4d23bebd85e75b6b1354cbfe44fb& 12. toukokuuta 2024 kello 15.43:

    i4mkkw

  14. ТRАNSАСТIОN 1.00987 ВТС. Аssurе => https://script.google.com/macros/s/AKfycbx6ggCTZHKibYfkhDRGdgm67D8PRg-qHkGqWsCTgHjMa35VpnEuYdZnc8f9O_VlzxXtJQ/exec?hs=6c4f4d23bebd85e75b6b1354cbfe44fb& 13. toukokuuta 2024 kello 23.07:

    nr2wlv

  15. Тrаnsfеr #НW31. RЕСЕIVЕ > https://telegra.ph/BTC-Transaction--132269-05-10?hs=6c4f4d23bebd85e75b6b1354cbfe44fb& 16. toukokuuta 2024 kello 22.29:

    gq9yng

  16. You have 1 message(-s) # 468. Read > https://telegra.ph/Go-to-your-personal-cabinet-08-25?hs=6c4f4d23bebd85e75b6b1354cbfe44fb& 9. lokakuuta 2024 kello 12.32:

    47sgu2

Jätä kommentti

Kommenttisi:

© Jouni Potila 2006-2024. Cornix@IRCNet, Cornix@IRC-Galleria. Blogiohjelmistona WordPress.