Macintosh saapui!
Hain siis tänään postista uuden Macintoshini. Ensimmäiseksi käteen osui ruotsinkielinen ohjekirja Allt om Mac, johon en sen kummemmin tutustunut.
Tiesin, ettei minissä ole PS/2-portteja hiirille tai näppäimistöille, joten ajattelin yrittää käyttää hiirenä trackball-hiireni sijasta jotain halpaa USB-hiirtä. Sehän ei tietenkään toiminut kunnolla vaan kursori liikkui miten sattui välillä johonkin nurkkaan hetkessä sinkoillen. Valkoinen paperi auttoi asiaa, mutta kyllä minun on hommattava PS/2->USB-adapteri. Ei tuollaista pöydällä liikuteltavaa hiirtä osaa enää käyttää, kun se vaatii aivan liikaa tilaa pöydältä.
MacOS X:ssä yllätti tekstikomentojen käytön helppous. Linuxista tutut UNIX-tyyliset komennot toimivat samoin myös mäkissä.
Pieniä ärsyttäviä puolia on tullut bongattua. Terminaalin asetusten muuttaminen oli pientä hifistelyä vaativaa, kun esimerkiksi home- ja end-näppäimet eivät toimineet halutulla tavalla ilman shiftiä. Niin ja miksi ihmeessä shift+pgup lähettää page up -napin painalluksen terminaalissa olevalle ohjelmalle ja pelkkä page up itse terminaalille? Sehän on juuri päinvastoin kuin normaalisti.
Ikkunoita ei voi raahata alt (tai siis mac-termein option) pohjassa vaan aina täytyy liikuttaa kursori otsikkopalkin päälle ja tarrata siitä kiinni. Ikkunoiden kokoa ei voi muuttaa kuin tarraamalla oikeasta alanurkasta. Merkkien ilmestyminen tekstiä kirjoittaessa lagittaa välillä hieman. Voisin veikata, että tuo johtuisi muistin vähyydestä, mutta en tiedä sitten. Pitänee tutkailla asiaa vielä. Minun täytyi muuttaa näppäimistön asetuksista näppäimen toistonopeus melkein täysille, jotta kokonaisen tekstirivin pyyhkimiseen ei menisi useaa sekuntia. Niin ja siltikin menee. Täysille noita liukuja ei viitsi vetää, koska silloin välilyöntejä tuntuu tulevan välillä kaksi yhden sijasta.
Home- ja end-näppäimiä painamalla ikkunoiden skrollipalkit liikkuvat alkuun tai loppuun vaikka olisikin kirjoittamassa tekstiä ikkunan sisällä olevaan tekstikenttään. Tekstikentän alkuun tai loppuun halutessaan täytyykin näköjään käyttää command + vasen tai oikea nuoli -yhdistelmää. Noh, eiköhän tuohon opi. Äh, tai sitten ei. Taas painoin endiä, kun olisi pitänyt painaa kahden napin yhdistelmää.
Ohjelmien asennus on mukavan helppoa. Operan asennusohjelmassa tuli kaksi suurta kuvaketta ja teksti, jossa luki jotain tyyliin “vedä ohjelman kuvake Applicationsiin asentaaksesi ohjelman”.
iPhoto tunnisti kameran oikein. Kuvat sai siirrettyä helposti, mutta en löytänyt kuvan rajaustoiminnolle undo-ominaisuutta. Painoin nuolta, joka osoitti vasemmalle, mutta se tarkoittikin muutoksien tallentamista ja edelliseen kuvaan siirtymistä. En vieläkään keksinyt, miten alkuperäisen kuvan olisi saanut palautettua ilman uudelleensiirtämistä kamerasta. Kai se jossain kiintolevyllä olisi ollut.
GarageBand tunnisti käyttämäni Arkkudvorak-näppäimistöasettelun ilman, että sille täytyi kertoa, että asdfghj…-tyyliset qwerty-näppäimet eivät ole mitenkään looginen tapa soittaa pianon koskettimistoa dvorakilla. 🙂 Koskettimisto olikin yllätyksekseni suoraan aoeui-muodossa!
Tuota alalaidassa olevaa dockia ei näköjään saa venytettyä mitenkään helposti ainoastaan leveyssuunnassa. Tuollainen vajaa palkki on mielestäni typerä, sillä se ei hyödynnä näyttötilaa kunnolla eikä sen vierellekään ole mielekästä venyttää ikkunoita pystysuunnassa.
Ylänurkan kello saisi näyttää viikonpäivän ja kellonajan lisäksi näyttää myös päivämäärän. Nyt päivämäärä näkyy iCal-kalenteriohjelman kuvakkeessa alhaalla dockissa. Miksei se voisi samantien olla myös tuolla ylhäälläkin, kun sieltä kumminkin katson Gnomeen tottuneena päivämäärää?
Paljon on siis löytynyt pieniä vikoja MacOS X:stä, mutta toisaalta käyttöjärjestelmä vaikuttaa erittäinkin kivalta. On tämä ainakin paljon parempi kuin Windows.
Jos joku tietää tavan, jolla ikkunoita voisi siirrellä ilman otsikkopalkista kiinni tarttumista, saa ihmeessä kertoa!