www.kammo.net

Blogiarkisto: Macintosh

iMac8,1 (early 2008, 20″) -tietokoneen korjaaminen

Keskiviikkona 22. kesäkuuta 2016

Minulla on vuosimallia 2008 oleva 20-tuumaisella näytöllä varustettu iMac, jonka käyttö oli jäänyt hyvin vähälle. Koko kone tuntui erittäin hitaalta, ja uusimmat MacOS X -käyttöjärjestelmät eivät pyörineet kunnolla. Olin jo pari kertaa avannut laitteen ja vaihtanut kiintolevyn uuteen, sillä ne hajoilivat kuumuuden vuoksi. Alkujaan ostin koneen 320 gigatavun kokoisella levyllä. Sitten vaihdoin laitteeseen 1 teran levyn ja myöhemmin 500-gigaisen mallin.

iMac8,1-all-in-one-tietokone 20-tuumaisella näytöllä

Viimeisin pyörivä kiekko ei vielä ollut hajoamassa, mutta koska kone tuntui edelleen tahmailevan, päätin kokeilla SSD-levyyn vaihtamista. Ostin 240 gigan kokoisen Intel UV400 -SSD-levyn ja aioin vaihtaa sen iMacin sisälle. Ostin sellaisen mallin, jossa tuli mukana kehikko, jolla kaksi-ja-puolituumaisesta levystä saisi 3,5-tuuman paikkaan sopivan.

Ennen asennukseen ryhtymistä ajattelin vielä vilkaista netistä huomioita, mitä kannattaisi muistaa koneen avaamisessa ja SSD:hen vaihtamisessa. Tiesin jo, että oma iMaccini olisi sen verran vanha, mutta kuitenkin samalla sen verran moderni Intel-pohjainen, että siihen kävisi mikä vain uusi SSD-levy. Lämpötilasensorikin on erillinen eikä levyn tarvitsisi olla Apple-brändätty sisäisellä lämpötilasensorilla varustettu. Löysin videon, jossa mainittiin, että yleensä 2,5″->3.5″-adapterit eivät yleensä ole yhteensopivia iMac-koneiden kanssa, koska niissä uusi pienempi levy on kehikon keskellä niin, että SATA- ja virtaliittimet eivät olekaan samassa nurkassa kuin tavallisissa fyysisesti isommissa levyissä.

Olipa hyvä, että vilkaisin vielä ohjeita ennen asennuspuuhiin ryhtymistä!

Uuden kehikon valmistaminen itse

No, mikäs sitten avuksi, kun mukana tullut kehikko ei ollutkaan järkevä ratkaisu? No tietysti 3D-tulostaminen!

Hain Thingiversestä muutamilla eri hakusanoilla, ja löysin käyttäjän ramai suunnitteleman version kiintolevykehikosta. Siinä oli oikein Apple-logon muotoinen reikäkin, vaikka koko kehikko olikin tulossa koneen sisälle, mistä sitä ei lopulta kukaan näe.

harmaasta muovista tulostettu kiintolevykotelo Apple-logolla. SSD-kiintolevyssä tarra "käyttöön 18.6.2016"3D-tulostettu iMac-kiintolevykotelo toisesta suunnasta. SSD-levyn teksti Kingston sekä logo näkyvät hyvin.

Tulostin kotelon läpinäkyvän harmaasta PLA-muovista, joka toivottavasti kestää kotelon sisällä kuumuutta sen verran, että pysyy hyvin paikoillaan eikä sula muodottomaksi. Ainakin tämä valmis adapteri oli nyt sellainen, että sen avulla kiintolevyn liittimet sai tasan samaan kohtaan kuin missä ne olivat edellisessäkin levyssä. Kuvista näkee myös kuinka lyhyet piuhat SATA- ja virtaliittimissä on käytännössä. Nepä eivät olisi yltäneet läheskään kohdilleen, jos olisin käyttänyt tavallista kehikkoa. Lopullisesta asennuksesta en ottanut kuvaa, mutta vastaava löytyy tuolta aiemmin linkkaamaltani Thingiverse-sivulta. Samalla sivulla voi myös pyöritellä tuota 3D-mallia suoraan selaimessa.

Koneen kotelon avaamiseen käytin iFixit-sivuston kuvallista ohjetta, sillä olin avannut laitteeni jo useamman kerran ja tarvitsin vain muistutusta siitä, missä järjestyksessä mikäkin ruuvi kannatti avata. Joskus aiemmin katsoin avaamisen ohessa jonkun muun tekemää Youtube-videota aiheesta. Kannattaa etsiä sellainen video, jossa laite on tasan sama kuin mitä itselläkin, niin ei tule yllätyksiä esimerkiksi eri kokoja olevien laitteiden ruuvien sijainneista tai muista vastaavista seikoista.

imukuppi ja sen pahvilaatikko

Lidlissä oli joskus Powerfix-tuotemerkillä myytäviä imukuppeja, joita käytin lasin irrottamiseen. Koko kone kun on paketoitu niin, että ulos ei näy yhtäkään ruuvin kantaa, vaan lasi on kiinni vahvoilla magneeteilla ja vasta sen alta paljastuu kasa Torx 8 -ruuveja. Tai no – kyllä RAM-muistin luukku on tavallisella Phillips-ruuvilla kiinni, koska se on virallisesti ainoa osa koneesta, jonka käyttäjä voi itse vaihtaa. Imukuppien lisäksi avaamiseen tarvitsee Tx8- ja Tx6-meisselit.

Mitä jäi käteen?

Kone nopeutui SSD:n ansiosta huomattavasti. Nyt käynnistyminen kestää ~22 sekuntia aiemman lähes minuutin sijaan. Snow Leopard -käyttöjärjestelmä, jonka koneeseen asensin, on ainakin vielä mukavan nopea. Olisin muuten myynyt koko koneen jo pois, mutta tarvitsen vielä mäkkiä, koska käytän yhä paria ohjelmaa, joiden lisenssejä ei saa siirrettyä esim. Windowsiin. Noista ohjelmista mainittakoon, että Flash CS4, jota käytän silloin tällöin vektorigrafiikan piirtelyyn, käynnistyy reilussa 7 sekunnissa, ja Photoshop Elements 6:lla käynnistysaika on alle 4 sekuntia. Ei mitenkään pahoja odotusaikoja.

Tuosta Kingstonin paketista jäi nyt käyttämättä tuo mukana tullut adapteripalikka sekä ulkoinen kuori 2,5-tuumaiselle levylle, jolla sisäisestä levystä saisi tehtyä ulkoisen USB-aseman. Jos joku tarvitsee tuollaisia, niin saa kysellä vaikkapa kommentoimalla tätä tekstiä tai ottamalla muuten yhteyttä.

Miniläppäri

Sunnuntaina 21. elokuuta 2011

Ostin reilu vuosi sitten keväällä Gigantista Dell Inspiron Mini 10v -minikannettavan. Pääasiallinen tarkoitukseni tuolloin oli saada MacOS X:ää pyörittävä pienikokoinen tietokone. Applen lähin vastine oli reilun tonnin maksava 13-tuumainen Macbook Air, joten pienemmän koneen saadakseen oli vaihdettava valmistajaa. Löysin useita blogipostauksia, jotka kertoivat Intel-yhteensopivien OSX-käyttisten toimivuudesta Dellin Mini 9- ja 10-malleissa, ja päätin tilata itsekin koneen.
Kannettavan kansi ja siihen lisätty ompputarra.

Asennus

Asennusmedian ostamisen jälkeen kopioin sen sisällön muistitikulle, sillä miniläppärissä ei luonnollisestikaan tilan säästämiseksi ole DVD-asemaa. Asennus sujui mutkattomasti, ja pian pääsinkin käyttämään konetta. Käyttöjärjestelmä kuitenkin hajosi heti ensimmäiseen ohjelmistopäivitykseen. Asensin käyttiksen uudelleen, mutta tällä kerralla en antanut päivitykselle lupaa.

Huomaa dvorak-näppäintarrat 🙂

Jatkokäyttö

En jaksanut perehtyä ongelmaan sen kummemmin, joten en osaa sanoa, kuinka helposti käyttöjärjestelmän olisi voinut päivittää. Itse asennus kuitenkin oli erittäin helppo tehdä, ja väkertelystä pitävälle hackintosh-kone voisikin olla hyvä ratkaisu. Applen koneista tuttua laadukkuutta kuitenkin puuttuu, sillä päivitysten toimimattomuuden lisäksi esimerkiksi nukkuminen ei joka kerralla toiminutkaan kunnolla, vaan jumitti herätysvaiheessa koko koneen. Tällaista ei käy aidolla Applen valmistamalla Mac-laitteistolla.

Käyttämättömyys

Myöhemmin hankin uuden kannettavan, joten miniläppäri jäi melkolailla unholaan. OSX-kokeilun jälkeen vaihdoin kyllä Mini 10v:n käyttöjärjestelmän Debianiin, kunnes nyt jälleen pitkän ajan päästä huomasin koneen olemassaolon. Päätin myydä koneen Huuto.netissä, jos joku vaikka vielä haluaisi hackintosh-yhteensopivaa konetta.

Windows XP takaisin

Vaikeinta koko koneen käytössä on tähän mennessä ollut Windows XP:n asentaminen takaisin ja näppäintarrojen liimojen puhdistaminen.  Onneksi liimapinnat lähtivät kuitenkin suhteellisen helposti. Jälkiviisaana voisi käyttöjärjestelmän osalta todeta, että olisi jo aluksi voinut ottaa kiintolevystä levykuvan talteen, mutta ajattelin yhden päivän WinXP-testailun jälkeen haluavani ajaa jatkossa joka tapauksessa jotain muuta käyttöjärjestelmää. Koneen myyminen ei ollut tuolloin mielessä.

Koneen mukana toimitettiin – melko poikkeuksellista kuin se nykyään onkin – fyysinen media. Harmi vain, että mediana toimi CD ja muutama DVD-levy, joille minikannettavassa ei ollut asemaa. Jouduin säätämään käytännössä kokonaisen vuorokauden käynnistyvän Windows-muistitikun onnistuneeseen tekemiseen ja Windows XP:n asentamiseen. Lopulta homma kuitenkin onnistui, ja sain Dellin takaisin uutta vastaavaksi.

Osta kone itsellesi!

Mikäli olet kiinnostunut ostamaan koneen, se löytyy tällä hetkellä huuto.net-palvelusta (MYYTY)!

Uusi kotipalvelin

Lauantaina 25. huhtikuuta 2009

Päädyin hommaamaan kotipalvelimeksi edellisen sukupolven Apple Mac mini -tietokoneen. 1,83 GHz:n prosessori ja 1 Gt RAM-muistia riittävät vallan hyvin irssin pyörittämiseen sekä muutaman veppisivun tarjoilemiseen.
Mac mini

Ajattelin aluksi kertoa blogissani, mitä kaikkea Mac OS X Leopard:sta täytyy säätää, jotta sitä voisi käyttää palvelimena, mutta totesin Linuxin olevan paljon helpompi valjastaa kyseiseen tarkoitukseen. OS X:ää ei ole suunniteltu pelkällä näppäimistöllä käytettäväksi, joten asensin koneeseen Ubuntun.

Hetki sokean elämää

Minulla ei siis ollut konetta varten ylimääräistä USB-hiirtä tai muuta osoitinlaitetta, joten käytin pelkkää näppäimistöä. Näin sivuhuomiona mainittakoon että Full Keyboard Access:n voi aktivoida painamalla Control+F7, jos mäkkikoneesta puuttuu hiiri.

Huomasin näytön resoluution olevan 800×600, vaikka koneeseen kiinnittämäni näyttö olisi tukenut 1024×768:aakin. Menin System Preferencesiin tarkoituksenani muuttaa asetus kohdalleen.

Resoluutio-kuvituskuva

Mac OS X on suunniteltu käytettäväksi hiirellä. Ohjelmien ja käyttöjärjestelmän asetuksia muutettaessa muutokset ovat voimassa välittömästi klikkaamisen jälkeen. Ei siis tarvita erillisiä Käytä- tai OK-nappuloita. Tämä on kuitenkin näppäimistöllä käytettäessä pienoinen ongelma.

Siirryin resoluutiolistaan ja painoin nuolta alas valitakseni eri resoluution. OS X ottikin asetuksen heti käyttöön. Huonompi homma oli se, että näyttöni ei osannut näyttää tuota resoluutiota ollenkaan. Odottelin hetkisen, ja kun en tiennyt, oliko ruudulle ilmestynyt uudesta resoluutiosta kertova varmistusikkuna vaiko ei, painoin pienen odottelun jälkeen jälleen alas päin. En muista vaihtuiko resoluutio taas, mutta lopputuloksena oli se, etten löytänyt listasta enää toimivaa näyttötilaa, vaikka näyttö kertoikin jossain vaiheessa virkistystaajuuden muuttuvan.

Onneksi olin aiemmin aktivoinut VNC-etätyöpöytäyhteydet. Ei tarvinnut vaihtaa näyttöä väliaikaisesti toiseen vain yhden resoluution vaihtamista varten. Typerä käyttöliittymämoka joka tapauksessa Applelta.

Työpöytäkäytössä OS X on intuitiivinen, mutta serverikäyttöön käyttöjärjestelmän normaali versio ei oikein sovellu. Erillisiä Mac OS X Server –versioita en ole päässyt koskaan käyttämään, joten niistä en osaa sanoa.

Ubuntun asennus

Latasin netistä Ubuntun uusimman version levykuvan ja poltin sen CD:lle Leopardin mukana tulevalla Disk Utilityllä. Käynnistin Boot Camp Assistantin ja käytin sen helppokäyttöistä “wizard”:ia levyn osiointiin saakka. Jaoin Mac minin sisäisen kiintolevyn kahtia. Kun Boot Camp sitten kysyi Windowsin asennuslevyä, sammutin vain ohjelman ikkunan pois. Tarvittava osiointi oli tehty.

Bootloaderiksi asensin rEFIt-nimisen ohjelman. Sen käyttö ei ole edes pakollista kahden käyttöjärjestelmän kanssa, mutta halusin sen silti – siihen saa nimittäin nätin Tux-pingviinin kuvan Linux-käyttöjärjestelmien kohdalle, kun Boot Camp näyttäisi vain Windowsin logoa muistuttavan neljästä kärjellään seisovasta nelikulmiosta koostuvan logon.

Seuraavaksi vuorossa oli Ubuntu Linuxin CD:n työntäminen sisään ja koneen uudelleenkäynnistys.

Yllätyin positiivisesti kuinka tuettua Mac-rauta Ubuntussa oli. Bluetooth ja WLAN toimivat molemmat välittömästi jo LiveCD-ympäristössä ilman mitään säätöjä. Myös työpöydän 3D-efektit toimivat sulavasti eikä mitään ajureita tarvinnut etsiä.

Tuplaklikkasin työpöydältä Ubuntun asennuksen käyntiin. Asennuksen kiintolevyosioinnissa poistin Boot Campilla Windowsia varten luodun osion ja tein tilalle juuriosion ext3-tiedostojärjestelmällä sekä swap-osion. GRUB-bootloader sai asentua oletuksena tarjottuun paikkaan.

Ohjelmien asennus

Tarvitsemieni ohjelmien asennus oli helppoa Ubuntussa, sillä siinä on paketinhallinta valmiiksi: sudo aptitude install <ohjelman_nimi> ja hetken päästä softaa voikin jo käyttää. Mac OS X:ään joutuu asentamaan MacPorts:n erikseen. Myös screenin, Terminal:n ja irssin asetuksia joutuu rukkaamaan paljon enemmän. UTF-8-merkistökoodauksen kanssa on myös ongelmia OS X:ssä, sillä screen täytyy ensimmäistä kertaa käynnistää -U-vivulla tai muuten Unicodea ei saa päälle. Lisäksi screen:ssä ympäristömuuttuja $TERM saa aina arvon “screen”, joten värit eivät toimi. Komennolla export TERM=”xterm-color” && source ~/.profile saan homman toimimaan. En löytänyt asetustiedostoa, johon tuon olisi voinut säätää automaattiseksi, vaikka bashrc– ja profile-tiedostoja muuttelin käyttöjärjestelmälaajuisestikin.

Tux-pingviini, Linuxin maskotti

Ohjelmien kääntämistä varten kummassakaan käyttöjärjestelmässä ei ole oletuksena GCC:tä valmiiksi, vaan se täytyy asentaa erikseen. Mac OS X:ssä tämä onnistuu käyttöjärjestelmän toiselta asennuslevyltä ja Ubuntussa APT:n avulla asentamalla gcc:n ja glibc:n.

Molemmissa käyttöjärjestelmissä terminaali on oletuksena valkotaustainen. En ymmärrä, miksei se voisi olla jo oletusasetuksillaan perinteisen musta.

Apachea tai muuta vastaavaa HTTP-daemonia en vielä ole jaksanut säätää toimintaan. Mac OS X:ssä tulee Apache mukana, mutta ajattelin kokeilla omaan kotipalvelimeeni vaihteeksi jotain kevyempää, kun se Ubuntu Linuxissa on niin helppoa. Lighttpd voisi olla kiva.

ChamSys ja DMX-ohjaus

ChamSys MagicQ on ilmainen ammattitasoinen valolaitteiden ohjausohjelmisto. Muuten se tuntui loistavalta kotikäyttöäni ajatellen, mutta Linux-versio on hieman vanha ja buginen. Joskus ruudulla näkyvät napit eivät toimi, vaikka niitä kuinka klikkailisi. Lisäksi Enttec DMX USB Pro -boksin kanssa ohjelma räpsäytti yhtäkkiä kaikki laitteet alle puoleksi sekunniksi päälle. Yhtäkkinen punainen valaistus huoneessa ja pöytätuulettimen hurahtaminen säikäyttivät allekirjoittaneen kiitettävästi. Kuulemani mukaan tämä olisi yleisempikin ongelma juuri Linux-versiossa.

Kumma juttu kun ChamSys:n valopöydät tietääkseni käyttävät Linux-kerneliä, eivätkä ne bugittele samoin.

Pitäisi tutkiskella tuon ohjainboksin ohjailua DMX4Linux:n avulla. Vaikka ilman sitäkin sen ohjaamisen pitäisi olla tuon Pro-mallin kanssa tasoa “Avaa COM-portti ja kirjoita porttiin 512:n eri liu’un tilan (0-255) kertova merkkijono”. OpenDMX USB:llä olisi kovempi homma, kun itse DMX-signaalikin pitäisi luoda itse.

Miksi Ubuntu eikä Mac OS X?

Loppupeleissä valitsin Ubuntun, jotta palvelimen päivittäminen olisi helpompaa. En tahdo käynnistellä konetta vähän väliä uudelleen järjestelmän päivityksien takia, joten Ubuntu tuntui paremmalta ratkaisulta. Pöytäkonetta tulee sammuteltua ja käynnisteltyä muutenkin enemmän, joten päivitysten pakotetut rebootit eivät haittaa niin paljoa. Ubuntussa päivitykset voi myös ajaa etänä tekstikomennolla. Teepä sama OS X:ssä. (edit: Tuo muuten taitaa sittenkin onnistua…)

Oikeastaan ainut asia, jota kaipaan kotipalvelimelle Mac OS X:stä on TimeMachine-varmuuskopiointi. “Osta ulkoinen kiintolevy, aseta varmuuskopiointi päälle ja unohda koko juttu kunnes varmuuskopiota mahdollisesti tarvitaan” on erittäin toimiva konsepti, joka saisi yleistyä muihinkin käyttöjärjestelmiin.

Nyt Ubuntua Mac minissä kokeiltuani voin suositella entistä enemmän kyseistä konemallia kaikille Maceista vähänkin kiinnostuneille. Mac minin avulla on hyvä tutustua Applen käyttöjärjestelmään koneen hinnan ollessa inhimillinen. Ja vaikka Mac OS X:stä ei lopulta pitäisikään, tilalle voi asentaa jonkin Linux-jakelun tai Microsoft Windowsin. Mac mini on vieläpä tyylikkään näköinen ja pienikokoinen tietokone, vaikka sen erillinen virtalähde onkin hieman isokokoinen mötikkä.

Palvelinongelmia ja valaistusta

Lauantaina 7. maaliskuuta 2009

Ajattelinpa kirjoittaa taas pitkästä aikaa uuden merkinnän…

Into kirjoitella laski

Blogailuintoa on hieman vähentänyt viime vuoden loppupuolella hävinnyt merkintä, jossa kerroin OpenWRT:n – erään Linux-jakelun – asentamisen vihdoin onnistuneen Asuksen kuluttajareitittimeen. Selostin tarkkaan asentamisenkin, mutta merkintä haihtui bittitaivaaseen palvelinpäivityksen yhteydessä. Samalla sivuston oletusteema vaihtui takaisin syksyiseksi, vaikka juuri olin sen muuttanut tähän normaaliin takaisin.

Nooh, korjasin teeman toimimaan, mutten jaksanut vaivautua kirjoittamaan uudelleen kokonaista blogimerkintää.

Lyhyesti tuosta OpenWRT:stä sanoisin, että se toimii hyvin reititystarkoituksiin, mutta irssiä sillä ei pahemmin ole mieltä ajaa ainakaan suomalaisen kannalta: pakettivarastosta löytyvästä irssistä puuttuu sekä recode että perl-tuki, joten skandinaavisten kirjaimien näkyminen on vähän niin ja näin.

Uusia valolaitteita

Huone kolmella eri värillä valaistuna

DMX-ohjattavista valoista en olekaan tainnut vielä kirjoittaa mitään. Ostin jo viime vuoden puolella pari LED-PAR-valaisinta sekä neliporttisen himmentimen, joita voi ohjata DMX 512 -valojenohjausstandardilla.

Oikeata valopöytää minulla ei ole, mutta ostin Enttec DMX USB Pro -laitteen hommaa varten. Se mahdollistaa komentojen lähettämisen tietokoneella (ja niiden kaappaamisenkin, mutta en ole sitä tarvinnut, kun mikään muu laite ei DMX-verkkooni lähetä signaalia).

Nyt voin siis säätää valaistustani suoraan tietokoneella! Jossain vaiheessa olisi tarkoitus opetella kirjoittamaan oma ohjausohjelma, jolla voisi ajastaa valoja ja himmentimeen kytkettyjä laitteita menemään päälle ja pois tiettyihin kellonaikoihin.

Tällä hetkellä käytän pääasiassa MiniStageConsole-nimistä softaa laitteiden ohjaamiseen. Se oli melkeinpä ainut ohjelma, joka Mac OS X:ssä edes tunnisti Enttec-boksini, vaikka olen ajurit asentanut.

Uuden kotipalvelimen etsintä

Sammutin aiemmin kotipalvelimena toimineen koneen, kun huomasin sen pitävän paljon enemmän meteliä kuin nyt jo entinen Mac Minini tai uusi iMac-koneeni. Rupesin arvostamaan hiljaisuutta, kun huomasin että koneet voivat olla meluttomiakin.

Apple päivitti vasta kaikkia laitteitaan. Uuden Minin hinta nousi satasella, mutta samalla koneen sisuskalutkin saivat työpöytäkäyttöön erittäinkin toivottuja muutoksia, muun muassa uuden näytönohjaimen, johon voi kiinnittää kaksi näyttöä. Tuon puutteen takia vaihdoinkin koneen iMac:iin.

Olen metsästellyt nyt käytettyä edellisen sukupolven Mac Miniä palvelinkoneeksi. Voisin ajaa irssiä ja valojenohjaussoftaa 24/7. Ehkäpä asentaisin koneeseen Ubuntu Linuxin, jotta valojen ohjailu olisi helpompaa. Tai sitten käyttäisin Mac OS X:ää. En osaa vielä sanoa.

Toinen vaihtoehto palvelinkoneeksi olisi rakentaa sellainen osista itse. Asuksella olisi Mini-ITX-kokoisia emolevyjä ja prosessoreita, joissa ei olisi tuulettimia lainkaan. Myös koteloita löytyisi vähän virtaa kuluttavilla virtalähteillä.

Tuossa toisessa vaihtoehdossa huono puoli olisi se, että osat joutuisi todennäköisesti tilaamaan jostain ulkomailta EU:n sisältä. Suomessa osat tuntuvat olevan ylihintaisia.

Kolmas pienikokoinen, vähän virtaa syövä ja hiljainen laite olisi Linutop 2. Vaikka hintaa mainostetaankin 280€:na, tulisi sitä käytännössä Suomeen postitettuna veroineen lähemmäs 370€. Kun täysin uusi edellisen polven Apple Mac Mini maksaa 499€ ja käytettynä 350-450€, on hintaero turhan pieni. Minissä sentään on sisäänrakennettuna optinen asema, Bluetooth, WLAN, isohko kiintolevy ja DVI-ulostulo.

Mitenhän halvin mahdollinen miniläppäri toimisi Linuxilla irssin ja httpd:n pyörittämiseen? Kuumenevatko ne liikaa kansi kiinni ja olisiko hyvä ratkaisu noin yleensäkään? Kannettavia tuskin on tarkoitettu olemaan aina päällä.

Macintosh saapui!

Keskiviikkona 20. elokuuta 2008

Hain siis tänään postista uuden Macintoshini. Ensimmäiseksi käteen osui ruotsinkielinen ohjekirja Allt om Mac, johon en sen kummemmin tutustunut.

Tiesin, ettei minissä ole PS/2-portteja hiirille tai näppäimistöille, joten ajattelin yrittää käyttää hiirenä trackball-hiireni sijasta jotain halpaa USB-hiirtä. Sehän ei tietenkään toiminut kunnolla vaan kursori liikkui miten sattui välillä johonkin nurkkaan hetkessä sinkoillen. Valkoinen paperi auttoi asiaa, mutta kyllä minun on hommattava PS/2->USB-adapteri. Ei tuollaista pöydällä liikuteltavaa hiirtä osaa enää käyttää, kun se vaatii aivan liikaa tilaa pöydältä.

MacOS X:ssä yllätti tekstikomentojen käytön helppous. Linuxista tutut UNIX-tyyliset komennot toimivat samoin myös mäkissä.

Pieniä ärsyttäviä puolia on tullut bongattua. Terminaalin asetusten muuttaminen oli pientä hifistelyä vaativaa, kun esimerkiksi home- ja end-näppäimet eivät toimineet halutulla tavalla ilman shiftiä. Niin ja miksi ihmeessä shift+pgup lähettää page up -napin painalluksen terminaalissa olevalle ohjelmalle ja pelkkä page up itse terminaalille? Sehän on juuri päinvastoin kuin normaalisti.

Ikkunoita ei voi raahata alt (tai siis mac-termein option) pohjassa vaan aina täytyy liikuttaa kursori otsikkopalkin päälle ja tarrata siitä kiinni. Ikkunoiden kokoa ei voi muuttaa kuin tarraamalla oikeasta alanurkasta. Merkkien ilmestyminen tekstiä kirjoittaessa lagittaa välillä hieman. Voisin veikata, että tuo johtuisi muistin vähyydestä, mutta en tiedä sitten. Pitänee tutkailla asiaa vielä. Minun täytyi muuttaa näppäimistön asetuksista näppäimen toistonopeus melkein täysille, jotta kokonaisen tekstirivin pyyhkimiseen ei menisi useaa sekuntia. Niin ja siltikin menee. Täysille noita liukuja ei viitsi vetää, koska silloin välilyöntejä tuntuu tulevan välillä kaksi yhden sijasta.

Home- ja end-näppäimiä painamalla ikkunoiden skrollipalkit liikkuvat alkuun tai loppuun vaikka olisikin kirjoittamassa tekstiä ikkunan sisällä olevaan tekstikenttään. Tekstikentän alkuun tai loppuun halutessaan täytyykin näköjään käyttää command + vasen tai oikea nuoli -yhdistelmää. Noh, eiköhän tuohon opi. Äh, tai sitten ei. Taas painoin endiä, kun olisi pitänyt painaa kahden napin yhdistelmää.

Ohjelmien asennus on mukavan helppoa. Operan asennusohjelmassa tuli kaksi suurta kuvaketta ja teksti, jossa luki jotain  tyyliin “vedä ohjelman kuvake Applicationsiin asentaaksesi ohjelman”.

iPhoto tunnisti kameran oikein. Kuvat sai siirrettyä helposti, mutta en löytänyt kuvan rajaustoiminnolle undo-ominaisuutta. Painoin nuolta, joka osoitti vasemmalle, mutta se tarkoittikin muutoksien tallentamista ja edelliseen kuvaan siirtymistä. En vieläkään keksinyt, miten alkuperäisen kuvan olisi saanut palautettua ilman uudelleensiirtämistä kamerasta. Kai se jossain kiintolevyllä olisi ollut.

GarageBand tunnisti käyttämäni Arkkudvorak-näppäimistöasettelun ilman, että sille täytyi kertoa, että asdfghj…-tyyliset qwerty-näppäimet eivät ole mitenkään looginen tapa soittaa pianon koskettimistoa dvorakilla. 🙂 Koskettimisto olikin yllätyksekseni suoraan aoeui-muodossa!

Tuota alalaidassa olevaa dockia ei näköjään saa venytettyä mitenkään helposti ainoastaan leveyssuunnassa. Tuollainen  vajaa palkki on mielestäni typerä, sillä se ei hyödynnä näyttötilaa kunnolla eikä sen vierellekään ole mielekästä venyttää ikkunoita pystysuunnassa.

Ylänurkan kello saisi näyttää viikonpäivän ja kellonajan lisäksi näyttää myös päivämäärän. Nyt päivämäärä näkyy iCal-kalenteriohjelman kuvakkeessa alhaalla dockissa. Miksei se voisi samantien olla myös tuolla ylhäälläkin, kun sieltä kumminkin katson Gnomeen tottuneena päivämäärää?

Paljon on siis löytynyt pieniä vikoja MacOS X:stä, mutta toisaalta käyttöjärjestelmä vaikuttaa erittäinkin kivalta. On tämä ainakin paljon parempi kuin Windows.

Jos joku tietää tavan, jolla ikkunoita voisi siirrellä ilman otsikkopalkista kiinni tarttumista, saa ihmeessä kertoa!

Mini tilaukseen

Torstaina 14. elokuuta 2008

Kyllästyin odottelemiseen, joten panin sitten tilaukseen sen Mac minin. Gigantti oli ainut suomessa sijaitseva yritys, jolla tuotetta oli suoraan varastossa tällä hetkellä, joten tilasin laitteen sieltä. Toimitusaikana näytti olevan 5-7 päivää, eli mahdollisesti jo ensi viikolla olen Macintoshin omistaja. 🙂 Täytynee kyllä siivota tämä johtoviidakko, josta jo aiemminkin kerroin, ennen Mac minin asentamista.

Monipaikkaiset jatkojohdot (10 pistoketta) näyttävät olevan vähän turhan kalliita (jopa noin 30e kappale), joten täytynee ostaa kaksi kuuden paikan jatkoroikkaa ja kytkeä ne peräkkäin. Tuo jatko-osien väliin jäävä johto-osa on sitten jotenkin nätisti rullattava lenkille.

UPS:n pistokkeet loppuvat ihan liian aikaisin kesken. Tarvitsisin toisen UPS:nkin, mutta ne maksavatkin jo taas satasen lisää. >:( Kai minun on tyydyttävä kytkemään laitteet suoraan seinään. Ehkä jokin ylijännitesuoja voisi toisaalta olla halpa ratkaisu suojaamaan edes jotenkin elektroniikkaa.

© Jouni Potila 2006-2017. Cornix@IRCNet, Cornix@IRC-Galleria. Blogiohjelmistona WordPress.