www.kammo.net

Blogiarkisto: Yleinen

Kanadassa aamupäivällä 3.7.2012

Perjantaina 3. elokuuta 2012
  • Kämpän kattotuulettimen käyttökytkin seinässä sisältää neljä tilaa: Pois päältä, 1, 2 ja 3. Hieman epäloogisesti kolmonen ei olekaan nopein mahdollinen, vaan päinvastoin tuo sammutettu-kohdan vieressä oleva ykkönen. Tulipa huomattua vasta kolmantena iltana… (No kai ne noin ovat myös Euroopassa myytävissä tuulettimissa, mutta siltipä tuntui tuokin typerältä käyttöliittymältä.)
  • Maistoimme aiemmin mainitsemaani poutinea eilen. Se oli aika tavallista mättöruokaa, joka täyttää vatsan, mutta ei pidä nälkää kovinkaan hyvin. Ruskea grave-kastike (pitäisi varmaankin etsiä tuolle parempi suomennos) ranskisten päällä oli melko samanlaista kuin Suomessa myytävien purkkilihapullien mukana oleva kastike, mutta se ei ollut yhtä vahvaa. Juusto oli todella hyvää, vaikka se ei mitenkään erikoiselta maistunutkaan. Poutinesta pitänee kokeilla vielä ainakin lihaisampaa versiota – mahdollisesti myös suklaakastikevariaatiota.
    Poutine-annos
  • En vieläkään tiedä, pitäisikö ruokakaupan kassalla antaa tippiä vai ei. Kahviloissa on kassalla yleensä erillinen kulho, johon voi lahjoituksensa antaa, mutta ruokakaupoissa sellaisia ei ole. Noh, ollaan sitten töykeitä suomalaisia, eikä osata etikettiä.

Kurssin alkamispäivä Kanadassa 2.7.2012

Torstaina 2. elokuuta 2012

Vaimoni kurssi alkoi tänään maanantaina 2.7.2012 klo 9 paikallista aikaa. Söimme aamupalaksi Cheerioseja ja eiliseltä jääneet puolikkaat subit tuoremehun kera. Jääkaappimme on niin kylmä, että voileivät olisi kannattanut jättää mieluummin vihanneslokeroon kuin varsinaisen jääkaapin puolelle. Jouduimme odottelemaan patonkien sulamista jonkin aikaa, ja yliopistolle tuli hieman kiire. Ehdimme kuitenkin hyvin. Kävin mukana saattamassa, napsin paluumatkalla jälleen kameralla kuvia kaduista ja tulin takaisin kämpille siirtämään muistikortin tyhjäksi eilisistä ja tämänpäiväisistä kuvista.
Suklaapuodin tuotehyllyllä punaiselta Angry Birdsiltä näyttävä suklaalla kuorrutettu omena Katusoittaja Postilaatikko Error 404 Liike muuttanut - mutta eikö pitäisi käyttää virhenumeroa 301?

Kuten aiemmissakin merkinnöissä, kerään tähänkin blogientryyn listan muista mieleen juolahtaneista sekalaisista asioista:

  • Yksi kokeiltava asia olisi syödä poutinea. Se on quebeciläinen ruoka, jossa ranskalaisten perunoiden päälle laitetaan ruskeaa kastiketta ja juustoa. Kastike voi myös jossain muunnelmassa olla suklainen.
  • Suurkaupungissa näkyy myös köyhyyttä ja joidenkin asuntojen ulkopuolelle on jalkakäytävän puolelle kasattu läjiin huoneista pois heitettyjä huonekaluja.
  • Asfaltti oli illalla vielä yhdentoista aikaan mukavan lämmin, kun istuimme kuuntelemassa yhden miehen jazz-orkesteria. Olutta myyvät työntekijät kävelivät yleisömassan seassa pään päällä tai vartalon edessä kannettavien olutkorien kanssa. Tuli aivan elokuvien urheiluottelut mieleen.
  • Miniporkkanat ovat hyvä välipala.
  • Polkupyöriä voi vuokrata kaupungilta automaatteihin maksamalla, jonka jälkeen pyörän saa irti telineestä.
  • Kolikkopuhelimia on katukuvassa paljon.
  • Vaateliikkeiden, kirjakauppojen yms. ulkopuolelle ulottuvia tuotteita on todella usein markkinoimassa “sisäänheittäjä”, joka yrittää saada potentiaaliset asiakkaat kiinnostumaan tuotteista. Samalla on kätevästi henkilökuntaa vartioimassa tuotteita näpistyksiltä.
  • Koska eilen oli Canada Day (1st of July) ja se sattui sunnuntaille, tämä maanantai on maassa yleinen vapaapäivä.

Toinen päivä Kanadassa 1.7.2012

Torstaina 2. elokuuta 2012

Lisää mietteitä Montréalista 1.7.2012:

  • Ulkona on viileämpää kuin sisällä pienessä kämpässä.
  • Keskustan rakennukset näyttävät vanhoilta.
    Katunäkymä rivitaloista Rue Saint Urbain -kyltti
  • Jazz-festivaalin ajaksi Rue St Urbain on suljettu osittain autoliikenteeltä. Perinteinen Festival International de Jazz de Montréal  järjestetään tänä vuonna  33. kerran. Kuuntelimme pari ilmaista ulkokonserttia. Lavat olivat tarpeeksi korkeita, jotta esiintyjät näki, vaikka yleisö seisoi aukiolla! Plussaa siis hyvistä järjestelyistä.
  • Tänään on Canada Day (Fête du Canada), joten kaupat ovat kiinni. Ravintolat ovat kuitenkin avoinna ja ne ovat täynnä ihmisiä. Myös jazz-festivaali myyntikojuineen ja konsertteineen voi vaikuttaa osaltaan väenpaljouteen.
  • Ostoskeskuksessa sijaitsevassa suihkulähteen ja vaijereiden päässä roikkuvien sadepisaroiden muodostamassa teoksessa pyöri tänään erilaisia efektejä eiliseen verrattuna. Siistiä tilataidetta!

  • Tänään söimme Subwayssä. Limsamukeja näyttämällä pääsisi 7 dollaria halvemmalla sisään huvipuisto La Rondeen. Otimme mukit kaiken varalta talteen. Myös netistä liput etukäteen ostamalla taitaisi saada alennusta, mutta veikkaisin, että alennuksia ei voi yhdistää.

Ensitunnelmia Kanadasta 30.6.2012

Keskiviikkona 1. elokuuta 2012

Vaimollani on Kanadan Montréalissa kielikurssi ranskaksi, ja olen tätä kirjoittaessa mukana matkalla. Saavuimme kaupunkiin eilen 29.6.2012 paikallista aikaa noin kello 20.30 ja majoitustiloille pääsimme lentoasemalta reilu puolitoista tuntia myöhemmin. Jo tähän mennessä kulttuurissa on ollut eroja, joita ajattelin kirjata ylös.

  • Taksikuski käytti turvavyötä(!) ja kävi vieläpä henkilökohtaisesti varmistamassa, missä rakennuksessa majoituspaikkamme sijaitsee – sillä välin, kun odottelimme autossa!
  • Autoissa on rekisterikilvet ainoastaan takana.
  • Montréalin keskustassa on lukuisia kirkkoja. Siis oikeasti tässä lähialueella muutaman korttelin välein.
  • Super Market tarkoittaa oikeasti suurta kauppakeskusta. Mikä tahansa pikkukauppa ei etuliitettä kanna.
  • Pakkauskoot ovat suuria. Limupullot myydään litran ja 2 litran pulloissa ja “tavallisen kokoista” margariinipakettia oli vaikea löytää. Tarjolla oli lähinnä suuria ämpäreitä. Pääsääntöisesti herkkuja tuntuisi saavan puolet isommissa paketeissa kuin mihin on tottunut ja halvalla, kun taas kunnon ruoka on kallista.
  • Hintamerkinnät tyyliin “Kaksi kappaletta kolmella dollarilla!!!” ja pienellä präntillä “yksi kpl 1.50$” ovat hämääviä. Onko tuossa nyt sitten määräalennusta ollenkaan? Olisiko kappalehinta sama, vaikka ostaisi kuinka monta tahansa? Hintalappu, jossa 2 kappaletta 4.98$, yksi kpl 2.49$ Muokkaus: Kyllä, kyseessä on tosiaankin vain ja ainoastaan markkinointikikka, jolla ihmiset saadaan ostamaan useampi tuote.
  • Edellinen “kolmella dollarilla saa 2 kpl” merkitään täällä “2 / 3 $” eli juuri päinvastoin kuin jakolasku olisi.
  • Kartoissa pohjoista ei piirretä aina ylös, vaan esimerkiksi saman ostoskeskuksen sisällä olevissa opastetauluissa rakennuksen pohjapiirustus on aina eri asennossa riippuen opastetaulun sijainnista. Harvinaisen vaikeaa hahmotuskyvyn kannalta, kun asiat vaihtavat paikkoja. Lisäksi koillisen suuntaan katuja edetessä siirrytään “idämmäs”. Miksei katuja ole tehty alkujaankin pääilmansuuntien suuntaisiksi?!
  • Kämpän valokatkaisijat on sijoitettu aina ovenkarmista reilun 30 senttimetrin päähän. Epäintuitiivista, kun on tottunut hapuilemaan kytkintä heti vierestä.
  • WC-pönttö on mukavan tuntuinen istua. Vettä on pöntössä vessan vetämisen jälkeen aina puolillaan, mikä näyttäisi tuhlaukselta Suomessa käytettäviin pönttöihin nähden. En ole kyllä tästä sataprosenttisen varma – ehkä vesimäärä voi olla kutakuinkin samakin. Vessanpönttö vedetään kyljessä olevaa kahvaa kääntämällä, jolloin vettä lisätään ensin runsaasti, minkä jälkeen koko vesimäärä slurpsahtaa lähes kerralla putkistoon vähän samoin kuin lentokoneiden tai VR:n uusien junanvaunujen vessoissa.
  • Suihku on pieni muovinen kaukalo, jonka oviaukko peitetään suihkuverholla. Suihkun suutinosa on kiinteästi ylhäällä tietyssä kulmassa eikä sen asentoa voi säätää mitenkään. suihkukoppi
  • Suihkussa on yksi kahva, jota voi kääntää 180 astetta. Kahvassa on ainoastaan kolme aluetta seuraavassa järjestyksessä oikealta vasemmalle: OFF – COLD – HOT. Tämä tarkoittaa sitä, että kun kahvasta kääntää, suihku on heti täysillä ja ensimmäisenä tulee aina erittäin kylmää vettä. Kylmän alun välttämiseksi taidan ensi suihkukerralla avata suihkun verhon toiselta puolelta hetkeksi kuumalle puolelle. Suihkun käyttöliittymä: Kahva, jossa on tilat OFF, C, H
  • Kun suihku on täysillä, paine on kova ja koko koppi höyrystyy täyteen vesihöyryä niin, että hengittäminen on vaikeaa. Noh, on siinä hyväkin puoli, kun tukalan olon takia ei tule ainakaan tuhlattua vettä.
  • Vessan valokatkaisija kytkee samalla liesituulettimen kaltaisen ilmanvaihtopropellin vessan katossa. Huonona juttuna siis se, että joka kerta kun käy vessassa ja sytyttää valot, hurisee tuuletin kovaäänisesti.
  • Lämpötila on näin kesä-heinäkuun vaihteessa koko ajan 20 ja 30 celsius-asteen välillä. Vettä täytyy muistaa juoda paljon.
  • Hintalappujen hintoihin lisätään joissain tapauksissa vielä vero riippuen tuotetyypistä ja tarjoilijoille yms. asiakaspalvelijoille maksetaan tippiä 15%. En ole varma, olisiko ensimmäisen päivän taksikuskille kuulunut hyvien tapojen mukaan vielä erikseen antaa ylimääräistä vai sisälsikö taksimatkan hinta jo tipin. Ainakin matkan hinta oli sama kuin yliopiston esitteessä mainittiin.
  • Ruokatuotteiden tuoteselosteet ovat ihanan suuria ja selkeitä lukea, vaikkakaan ainesosia ei ole eritelty kovin seikkaperäisesti.
  • Jääkaapin pakasteosassa ei ole erillistä ovea lainkaan.
  • Käytännössä kaikki puhelimet myydään operaattoreiden kytkysopimuksina.
  • Ranskan kieltä käytetään joka paikassa. Jos aloittaa keskustelun ranskaksi, vastapuoli saattaa kielimuuritilanteessa vaihtaa muutaman lauseen ajaksi puhumansa kielen englanniksi ja jatkaa sen jälkeen taas ranskalla. En itse puhu ranskaa, mutta vaimoni osaa sitä.
  • Jalankulkijoiden liikennevalot ovat sellaisia elokuvista tuttuja, joissa on joko valkoinen jalankulkijasymboli (“saa kulkea”) tai keltainen kämmenen muotoinen LED-sarja (“seis”). Useissa valoissa LED-taulun alaosassa näkyy alas laskeva luku 9:stä 0:aan jalankulkijoille merkiksi valojen tilan tulevasta muutoksesta. Luvun laskiessa käsisymboli vilkkuu ja nollan kohdalla se jää palamaan yhtäjaksoisesti.
  • Pyöräilijöille on oma pyöräkaista ajoradan reunassa! Tuollaisia saisi olla Suomessakin. Täällä nuo ovat paikoin jopa autokaistan levyisiä.
  • Majoitushuoneessamme on niin paljon ulkomuodoltaan kaasukäyttöistä liettä muistuttava kierulanmuotoisella vastuksella varustettu levy, että ehdimme jo ostaa sitä varten askillisen tulitikkuja. Todellisuudessa levy lämpeneekin kytkintä pyöräyttämällä ihan kuin kotosuomessakin.
  • Levyjä on kaksi, etu- ja takalevy. Käyttöpaneeli niille näyttää tältä:  Vasemmanpuoleinen kytkin liittyykin epäloogisesti tuohon alempaan tekstiin ja oikeanpuoleinen ylempään! Miksiköhän ihmeessä, kun näitä länsimaalaisia kieliä kuitenkin luetaan vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas?
  • Kämpässä ei ole uunia tai mikroaaltouunia. 🙁 Ruokaa voi siis valmistaa ainoastaan kattiloiden ja paistinpannujen avulla.

Sellaisetpa olivat alkuhuomioni matkasta kulttuuristen eroavaisuuksien osalta.

Päiväkirjamaiseksi muistiinpanoksi mainittakoon, että täällä on menossa jazz-festivaali, jonka yksi ilmaisista (lasten)konserteista tulikin kuultua ensimmäistä kertaa  läheisessä ostoskeskuksessa käydessä. Bändillä oli upeita sovituksia vanhoista saksofonikappaleista.

Piakkoin alkaa myös Juste Pour Rire -televisio-ohjelman eli Just For Laughsin eli suomenkieliseltä nimeltään Pilanpäiten-sarjan oma festivaali Montréalissa! Toivottavasti ei jouduta piilokameraan! 😉 Toisaalta olisihan ohjelman tekoa mukava seurata vierestä tai jopa noinkin läheltä, että mukaan joutuisi.

Tällaisiapa mietteitä tänään 30.6.2012. Seuraavassa blogauksessa mahdollisesti lisää matkatunnelmia.

Mahdollisuus saada kytkimiä näppisprojektiin

Perjantaina 27. heinäkuuta 2012

No niin! ASSEMBLY Summer 2012 -tapahtuma järjestetään ensi viikolla 2.–5.8.2012. Tapahtuman sponsori Jimm’s tulee pitämään messuständiään tapahtuman ajaksi, ja heillä on tarjouksessa pelaajille suunnattuja tuotteita. Tuotteiden joukossa on kaksi Cherry MX Red -näppäimillä varustettua mekaanista näppäimistöä!

  • Qpad MK-50 Mekaaninen pelinäppäimistö, Cherry MX Red 69.00 € (norm. 79.00 €)
  • CM Storm QuickFire Pro, mekaaninen näppäimistö, Cherry MX Red 65.00 € (norm. 94.90 €)

Kysymys kuuluukin, kumman noista valitsisi näppäimistön rakenteluprojektiini, josta kerroin jo aiemmin?

CM Storm on tuollainen, jossa on CoolingMasterin logoilla varustetut meta-näppäimet (ei perinteistä liehuvaa Windows-lippua) ja hinnanpudotus myös suurempi. Qpad MK-50:stä en tähän mennessä ole kuullut juuri mitään.

Kumpaa näppäimistöä voisi olla kivempi käyttää sellaisenaan ja onko molemmista yhtä helppo juottaa irti näppäinkytkimet modailua varten?

Kysymyksiä, kysymyksiä… Pitää tutkia asiaa lisää!

Pääsen näillä näkymin myös kokeilemaan tapahtumassa aitoa ergonomiaihmettä, kun kaverini tuo mukanaan Maltron-näppäimistönsä. Jos se onkin ylitsepääsemättömän hyvä, säästän omaa näppäimistöprojektia mieluummin aitoon Maltroniin. Toisaalta Cherry MX Red -kytkimet kuumottaisivat sen verran paljon, että niitä voisi olla nyt paras hetki hankkia.  Ne kun maksaisivat jo ilman näppäinhattuja suunnilleen viisikymppiä.

Sitä paitsi Maltronkin käyttää jäykempiä kytkimiä! Saa nähdä, voivatko näppäinhattujen sijainnit auttaa niin paljoa, että jämäkkyys ei tunnu ilkeältä käytännössä, vai pitääkö tässä oikeasti rakentaa tuo oma näppäimistö loppuun.

PS. Muistakaa katsoa AssemblyTV:tä. Olen mukana tekemässä sitä.

Matkapäiväkirjaa

Keskiviikkona 25. heinäkuuta 2012

Kaupungin profiilikuva

Olin heinäkuussa kolmen viikon lomamatkalla ja kirjoitin blogiani varten merkintöjä reissusta. Julkaisen merkinnät kuukauden viiveellä, ja ensimmäinen merkinnöistä ilmestyy 1.8.2012.

Hauskaa odotusaikaa blogini (mahdollisille) lukijoille!

© Jouni Potila 2006-2024. Cornix@IRCNet, Cornix@IRC-Galleria. Blogiohjelmistona WordPress.