www.kammo.net

Blogi

Kurssin alkamispäivä Kanadassa 2.7.2012

Vaimoni kurssi alkoi tänään maanantaina 2.7.2012 klo 9 paikallista aikaa. Söimme aamupalaksi Cheerioseja ja eiliseltä jääneet puolikkaat subit tuoremehun kera. Jääkaappimme on niin kylmä, että voileivät olisi kannattanut jättää mieluummin vihanneslokeroon kuin varsinaisen jääkaapin puolelle. Jouduimme odottelemaan patonkien sulamista jonkin aikaa, ja yliopistolle tuli hieman kiire. Ehdimme kuitenkin hyvin. Kävin mukana saattamassa, napsin paluumatkalla jälleen kameralla kuvia kaduista ja tulin takaisin kämpille siirtämään muistikortin tyhjäksi eilisistä ja tämänpäiväisistä kuvista.
Suklaapuodin tuotehyllyllä punaiselta Angry Birdsiltä näyttävä suklaalla kuorrutettu omena Katusoittaja Postilaatikko Error 404 Liike muuttanut - mutta eikö pitäisi käyttää virhenumeroa 301?

Kuten aiemmissakin merkinnöissä, kerään tähänkin blogientryyn listan muista mieleen juolahtaneista sekalaisista asioista:

  • Yksi kokeiltava asia olisi syödä poutinea. Se on quebeciläinen ruoka, jossa ranskalaisten perunoiden päälle laitetaan ruskeaa kastiketta ja juustoa. Kastike voi myös jossain muunnelmassa olla suklainen.
  • Suurkaupungissa näkyy myös köyhyyttä ja joidenkin asuntojen ulkopuolelle on jalkakäytävän puolelle kasattu läjiin huoneista pois heitettyjä huonekaluja.
  • Asfaltti oli illalla vielä yhdentoista aikaan mukavan lämmin, kun istuimme kuuntelemassa yhden miehen jazz-orkesteria. Olutta myyvät työntekijät kävelivät yleisömassan seassa pään päällä tai vartalon edessä kannettavien olutkorien kanssa. Tuli aivan elokuvien urheiluottelut mieleen.
  • Miniporkkanat ovat hyvä välipala.
  • Polkupyöriä voi vuokrata kaupungilta automaatteihin maksamalla, jonka jälkeen pyörän saa irti telineestä.
  • Kolikkopuhelimia on katukuvassa paljon.
  • Vaateliikkeiden, kirjakauppojen yms. ulkopuolelle ulottuvia tuotteita on todella usein markkinoimassa “sisäänheittäjä”, joka yrittää saada potentiaaliset asiakkaat kiinnostumaan tuotteista. Samalla on kätevästi henkilökuntaa vartioimassa tuotteita näpistyksiltä.
  • Koska eilen oli Canada Day (1st of July) ja se sattui sunnuntaille, tämä maanantai on maassa yleinen vapaapäivä.

Yksi kommentti tekstiin “Kurssin alkamispäivä Kanadassa 2.7.2012”

  1. Cornix 26. elokuuta 2012 kello 2.10:

    Lisäkommentti näin reissun jälkeen: Noita sisäänheittäjiä/myyjiä tuntui näkyvän oikeastaan vain matkan alkuvaiheessa. Liekö ollut Canada Dayn tai festivaalien aiheuttaman yleisöryntäyksen vuoksi..?

Jätä kommentti

Kommenttisi:

© Jouni Potila 2006-2024. Cornix@IRCNet, Cornix@IRC-Galleria. Blogiohjelmistona WordPress.