Verkkokirjakauppana tunnettu Amazon julkisti viime viikolla uusia Kindle-lukulaitteita. Päädyin itsekin ostamaan aiemmista malleista kavereilta kuultujen kehujen jälkeen uutuustuotteen heti lanseeraamista seuraavana aamuna. Päätin jakaa ensivaikutelmiani tuoreeltaan heti ensimmäisen päivän käytön jälkeen.

Kindle ja sen paketti

Aiempi tuntumani e-kirjojen lukulaitteista rajoittuu kosketusnäytöllisen Sony PRS-650:n testaamiseen ATK-liikkeessä. Mietinkin aluksi kosketusnäytöllisen mallin hankkimista, mutta päädyin lopulta Amazon Kindlen halvimpaan malliin lähinnä seuraavista syistä:

• Siinä on fyysiset edellinen- ja seuraava-painikkeet näytön sivuilla. Kosketusnäytöllisestä Kindlestä ne olisivat puuttuneet.
• Minulla on mahdollisuus jakaa kännykän 3G-verkkoyhteyttä, joten en tarvitse lukulaitteeseen mobiilinetin käyttömahdollisuutta, vaikka itse liittymä olisikin ollut kalliimmassa laitteessa täysin ilmainen.
• En tahdo sormenjälkiä näytölle, joka muuten olisi tahraton ja heijastamaton.
• Muistiinpanojen tekemiseen perinteiset kynä ja paperi ovat yhä parempia kuin eInk-näytöt. Lähinnä näytön koko olisi ollut suurin rajoite muistiinpanokäytössä.

Laitteen käyttöönotto

Paketointi oli todellakin mainostetun kaltainen, sillä sen kanssa ei todellakaan ehtinyt turhautua. Ohut pahvilaatikko avautui helposti yhden repäisynauhan repimisellä ja kantta ylös nostamalla. Yleisfiilis oli paketin avaamisesta ja sen laadusta erittäin positiivinen.

Laitteen näytön päällä oli muovinen suojakalvotarra, joka lähti helposti pois. Kindlen omalla näytöllä oli kuva, joka kehotti liittämään USB-kaapelin kiinni tietokoneeseen latausta varten. Painoin kuitenkin heti alalaidassa olevaa virtanäppäintä, sillä halusin päästä kokeilemaan tuotetta. Pakkauksessa ollutta pikaopasta en edes vilkaissut.

Alalaidassa oleva vihreä ledi käväisi päällä ja ruudulle ilmestyivät tervetulotoivotukset ja latauspalkki. Ruudulle jäi harmaa erittäin selkeästi erottuva haamukuva aiemmasta ilmeisen kauan ruudulla seisseestä kuvasta. Ensimmäinen mielikuva oli “apua, ei kai tuo oikeasti jää tuohon noin pitkäksi ajaksi?”, mutta jo seuraavan ruudun esille vaihtuessa Kindle väläyttikin koko näyttöä mustana, jolloin haamukuva hävisi kokonaan.

Wifi-asetukset oli nopeaa säätää, vaikka hommaan täytyikin käyttää onscreen-näppäimistöä, jossa liikuttiin nuolipainikkeilla. Päivän kokemuksen jälkeen voisin sanoa, että ainoa asia, jossa aiemmista versioista tuttu fyysinen QWERTY-näppäimistö olisi hyvä, olisi satunnaisten tekstinsyöttöjen lisäksi se, että alareunassa olisi sen ansiosta enemmän väljyyttä.

Kindle ei tukenut yliopistoni langattoman verkon käyttämää WPA Enterprise/TKIP-salausta, joten uusien kirjojen lataamiseen minun on käytännössä käytettävä puhelimesta jaettua wifiä kodin ulkopuolella.

Käyttökokemukset

• Ruudulta on mukava lukea. Katselukulmat ovat loistavat eikä näyttöä juuri erota elektroniseksi näytöksi tavallisesta mustavalkotulosteesta ellei sitä sellaiseksi tietäisi. Näyttö ei käy sivuja vaihtaessa täysmustana jokaisen painalluksen kohdalla, vaan pelkästään aika ajoin.
• Virtanäppäimen asettelu on hieman huono. Onnistuin sammuttamaan Kindleni tänään kaksi kertaa pidellessäni sitä pelkästään oikealla kädellä niin, että pikkurilli tuki laitteen alareunaa juuri virtapainikkeen kohdalta.
• Kindle Storessa kirjavaihtoehtoja selatessa unohdin aluksi todella usein, että nuolipainikkeet eivät vieritä kaupan seuraavalle sivulle, vaan siihen käytetään reunojen sivunvaihtopainikkeita. Sinänsä vähän epäloogista, kun eri kirjojen kohdille kuitenkin selaillaan nuolilla, mutta toisaalta aivan ymmärrettäväkin ratkaisu tuo sivupainikkeiden käyttö koko käyttöliittymänlaajuisena toimintalogiikkana.
• Luulin aluksi, että sivujen vaihtamiseen tarvittavia painikkeita painettaisiin sivuilta kohti laitteen keskellä olevaa näyttöä, mutta todellisuudessa niitä työnnetäänkin etupuolelta kohti laitteen takaosaa. Tästä tulee mielenkiintoinen saranamainen fiilis. Näppäimet varmaankin kuluvat löysemmiksi käytössä.
• Androidia käyttäneenä alareunan painikkeet tuntuvat loogisilta: takaisin, näppäimistö esille/pois -painike, nuolet ja niiden keskellä “enter”, valikkopainike sekä kotinäppäin.
• Fontin asetuksista tulee käytettyä ainoastaan koon muuttamista. Muut asetukset tuntuvat olevan oletusasetuksillaan parhaimmillaan.
  

  Kindlen tekstikoon säätö

• Sanakirjaa on tullut vielä käytettyä hyvin vähän. Se toimii automaattisesti, kun vain vie kohdistimen nuolilla jonkin sanan päälle. Sanakirjaa voi lukea myös tavallisena kirjana (ja siitä voi luonnollisesti hakea sanoja) siirtymällä siihen kotivalikosta, mutta se tuntui todella kankealta varsinkin näppäimistöttömällä Kindlellä.
• Amazonin verkkokaupasta ostetut kirjat siirtyvät automaattisesti lukulaitteeseen. Se tuntuu toimivan ja on helppokäyttöistä. Vielä en ole omia PDF:iä tietokoneelta yrittänytkään lisätä mukana tulleella USB-kaapelilla. Kindlen ymmärtämään formaattiin muuttaminen ja laitteeseen siirtäminen Amazonin pilvipalvelun avulla maksaisi mammonaa megatavuhinnoittelulla, joten aion käyttää Calibre-nimistä tietokoneohjelmaa tuohon tarkoitukseen.
• Voin nyt kantaa kaikki kirjani kätevästi kaikkialle, kunhan vain hankin lukulaitteelleni jonkinlaisen kuljetuskotelon. Minulla tulee varmasti luppoaikoina luettua paljon enemmän tekstejä kuin aiemmin.

Loppusanat

Vaikka Amazonilla onkin valta hallinnoida kaikkea laitteeni sisältöä (kuten esimerkiksi mahdollisuus poistaa tai muuttaa jo ladattujen kirjojen sisältöä), ajattelen silti Kindlen olevan hyvä ostos. Varsinkin hintaansa nähden tuote on loistava, sillä muista Suomeen myytävistä tai Suomessa myynnissä olevista eInk-lukulaitteista saa euroja kasata pöytään vähintään tuplasti.

Kannattaa muuten valita laitetta tilatessa maksu dollareissa, sillä Amazonin tarjoama muunnoskurssi euroihin on yleensä pyöristetty kauppiaan kannalta mielekkäämmin eli hieman yläkanttiin. Yleensäkin tuo Suomeen tilaus onnistuu, kunhan huomaa aluksi klikata “Asutko ulkomailla?” -tyylistä viestiä sivuston ylälaidasta. Mainoksilla höystettyjä halvempia Kindle-versioita ei nimittäin myydä USA:n ulkopuolelle lainkaan.

Ilmaista sisältöä laitteen testailua varten löytyi kyllä Amazonin kaupasta, mutta aion vielä lisäksi jatkossa hyödyntää Project Gutenberg -ilmaiskirjaston palveluita. Lähes kaikista maksullisista Amazon-kirjoista on jokunen luku esillä ilmaisnäytteinä, jotta ihmiset ostaisivat kokoversioita.

Kaikkiaan Amazonin e-kirjabisnes on hieno ja toimiva liiketoimintamalli, jonka keksijä jokainen tahtoisi varmasti olla.

Osallistuin keväällä Keski-Suomen radioamatöörit ry:n järjestämälle radioamatöörikurssille. Ajattelin kertoa hieman harrastuksesta ja mietteitä näin uutena harrastajana.

Mitä radioamatööriys on?

Radioamatööri (ham radio operator, slangina hami tai hamssi) on henkilö, joka pyrkii pitämään radioyhteyksiä toisten radioamatöörien kanssa ja ymmärtämään käytettävää radiotekniikkaa. Radioamatööriasemat ovat luvanvaraisia, joten amatööriksi haluavan on suoritettava moduuleista koostuva tutkinto. Pelkkään vastaanottoon kykenevällä laitteella yhteyksien kuunteleminen on kuitenkin täysin sallittua ilman tutkintoja. Tällaista kuuntelua kutsutaan kuuntelija-amatööritoiminnaksi. Radioamatööriaseman omistajan valvoessa voi myös pätevyystutkinnoton, esimerkiksi juuri kuuntelija-amatööri tai muuten toiminnasta kiinnostunut, kokeilla amatööriasemalta lähettämistä.

Wikipediassa pelkkä sana amatööri on määritelty seuraavasti:

Sanana amatööri perustuu latinan verbiin amare, rakastaa. Tästä johdettu amator^[2], kirjaimellisesti “rakastaja”, viittaa siihen, että amatööri voi suhtautua intohimoisesti (ammattilaista intohimoisemmin) kiinnostuksensa kohteeseen, harrastukseen.

Selkeyttävänä lienee hyvä mainita, että radioamatöörit eivät lähetä kaupallisten FM-radioasemien tavoin aalloille musiikkia tai omaa tuntien mittaista show’taan, vaan tarkoituksena on ylipäänsä saada kaksisuuntainen yhteys kahden aseman välille. Välillä homma vedetään aivan äärimmilleen, kun radioaaltoja yritetään esimerkiksi kimmottaa Kuun kautta toiselle puolen maapalloa mahdollisimman pienellä lähetysteholla itse rakennetun lähettimen avulla, mutta välillä halutaan vain pitää puheyhteyksiä kuulumisten vaihtoon lähistöllä asuvien amatöörien kesken.

Radioamatöörit kuittaavat pidetyt yhteydet lähetettämällä toisilleen QSL-kortit. Itselläni ei vielä ole omia QSL-kortteja, mutta eipä ole kyllä pidemmälle kantavaa laitteistoakaan.

Kaiken radioamatööriliikenteen on oltava salaamatonta ja julkista, joten ilmaiseksi puhelinyhteyden korvaajaksi viestintää ei voi täysin suoraan verrata. Toki tiettyä radioasemaa voi kutsua, mutta varsinaisen vastaanottajan ohella monet muutkin saattavat kuulla liikenteen. Tästä johtuen keskustelunaiheet ovat yleensä kuulumisten vaihtoa, säästä tai radiokeleistä puhumista tai muuta yleisluontoista.

Miten päädyin mukaan?

Viime vuonna huomasin paikallisen radioamatöörikerhon, Keski-Suomen radioamatöörit ry:n, tarjoaman kurssin turhan myöhään enkä muutenkaan opintojen alussa ehtinyt ottaa enää uutta harrastusta jo muiden uusien iltamenojen lisäksi. Nyt vuosi myöhemmin päätin osallistua kurssille, kun sellainen sattui sopivaan aikaan käynnistymään vieläpä sopivalle viikonpäivälle.

Kurssin parissa taisi mennä kolmisen kuukautta, vaikka aika tuntui kyllä vierähtävän yhdessä hujauksessa. Parin tunnin mittaisia tapaamisia oli kerran viikossa OH6AD-kerhoaseman tiloissa. Tutkintoon pakolliset K-”yleismoduuli” ja T1-tekniikkamoduuli suoritettiin Viestintäviraston ja Suomen Radioamatööriliiton valtuuttaman radioamatöörin johdolla, ja toukokuussa 2011 sain virallisen radioamatöörin pätevyystodistuksen.

Harrastustoimintani tähän saakka

Aloin käydä jo kurssin loppuvaiheessa kerhoilloissa, joissa positiivisena yllätyksenä kokoontui parrakkaiden miesten lisäksi myös nuorempaa väkeä. Pidin ensimmäisen radioamatööriyhteyteni eli “hiki-QSO“:n kerhon asemalta niin sanottuna second operatorina jo pätevän radioamatöörin valvonnassa. Vasta-asemana oli englantilainen asema, joka sai käyttää tavanomaisen M-alkuisen kutsumerkkinsä sijaan MR-alkuista kutsumerkkiä kuninkaallisten häiden kunniaksi. Ensimmäinen amatööriyhteyteni oli siis erikoiskutsua käyttävälle asemalle ja vieläpä suht kauaksikin!

Oman radioaseman ja -kutsun omistamisesta täytyy maksaa taajuusmaksua vuodessa 19 euroa, joten ajattelin aluksi, että tyytyisin kerhoiltojen tarjoamaan mahdollisuuteen käyttää HF-radiolaitteita. En siis heti hakenut omaa asemalupaa, vaan ajattelin pihistellä hieman ja odotella myöhempään. Lopulta kuitenkin päädyin lähettämään Viestintävirastolle hakemuksen ja kesäkuun puolella sain luvan lähetintä varten sekä ikioman asematunnukseni, OH6FYX.

Vaihtoehtona, jota harkitsin, olisi ollut säästää rahaa noin 170 euron verran ja ostaa oma vapaasti (tiettyjen sääntöjen mukaan) valittavissa oleva kutsumerkki, mutta päädyin lopulta tuohon ilmaisempaan vaihtoehtoon, jossa ainoastaan tunnuksessa olevan – entistä läänijakoa kuvaavan numeron – sai päättää itse.

Kalustoa

Baofeng-valmistajan käsikapulan ulkoiluttamista syysleirillä

Hankin VHF- ja UHF-taajuuksilla toimivan (halpis)käsiradion, jonka on valmistanut kiinalainen Baofeng. Kyseisessä UV-3R-käsikapulassa on lähetystehoa 2 W, ja sillä pääsee esimerkiksi Jyväskylän alueen toistinasemille OH6RAD ja OH6RUJ. Juttukavereita siis löytyy. Iloa minulle on jo pelkästä vastaanottomahdollisuudesta, sillä laite vastaanottaa liikennettä kiitettävästi. Oheiskrääsääkin sai mukavasti: mukana tuli vyöpidikkeen ja rannehihnan lisäksi kaksi antennia, laturitelakka sekä handsfree-korvanappi mikrofonilla. Noiden lisäksi minulla on ylimääräisinä laitteeseen toinen tarvikeakku sekä SMA->BNC-liitinadapteri. Kaikki tämä tuli maksamaan vain hieman reilut neljäkymppiä, joten halvalla voi harrastuksen ainakin kaluston puolesta aloittaa.

Lisäksi sain eräältä kerhomme jäsenistä vanhan “Mopen” eli Nokian/Mobiran valmistaman NMT-puhelimen, joka on modattu radioamatöörikäyttöön. Siihen sain virtalähteen vasta jokin aika sitten, joten laitteesta kertominen jäänee johonkin myöhempään blogimerkintään, jolloin minulla on toivottavasti enemmän kokemusta Mopella workkimisestakin.

Loppusanat

Yleisesti radioamatöörit tuntuvat olevan mukavia ja avuliaita. Uusia harrastajia neuvotaan ja vanhoja harrastajilta käytöstä pois jääneitä radioita, ns. kirppuja, kierrätetään. Jos Internet joskus hajoaa, minulla on ainakin yhä tapa pitää yhteyttä muihin.

On hienoa, että löysin Jyväskylästä ja maailmalta tällaisen yhteisön!

73 de Jouni OH6FYX

Ostin reilu vuosi sitten keväällä Gigantista Dell Inspiron Mini 10v -minikannettavan. Pääasiallinen tarkoitukseni tuolloin oli saada MacOS X:ää pyörittävä pienikokoinen tietokone. Applen lähin vastine oli reilun tonnin maksava 13-tuumainen Macbook Air, joten pienemmän koneen saadakseen oli vaihdettava valmistajaa. Löysin useita blogipostauksia, jotka kertoivat Intel-yhteensopivien OSX-käyttisten toimivuudesta Dellin Mini 9- ja 10-malleissa, ja päätin tilata itsekin koneen.

Asennus

Asennusmedian ostamisen jälkeen kopioin sen sisällön muistitikulle, sillä miniläppärissä ei luonnollisestikaan tilan säästämiseksi ole DVD-asemaa. Asennus sujui mutkattomasti, ja pian pääsinkin käyttämään konetta. Käyttöjärjestelmä kuitenkin hajosi heti ensimmäiseen ohjelmistopäivitykseen. Asensin käyttiksen uudelleen, mutta tällä kerralla en antanut päivitykselle lupaa.

Huomaa dvorak-näppäintarrat

Jatkokäyttö

En jaksanut perehtyä ongelmaan sen kummemmin, joten en osaa sanoa, kuinka helposti käyttöjärjestelmän olisi voinut päivittää. Itse asennus kuitenkin oli erittäin helppo tehdä, ja väkertelystä pitävälle hackintosh-kone voisikin olla hyvä ratkaisu. Applen koneista tuttua laadukkuutta kuitenkin puuttuu, sillä päivitysten toimimattomuuden lisäksi esimerkiksi nukkuminen ei joka kerralla toiminutkaan kunnolla, vaan jumitti herätysvaiheessa koko koneen. Tällaista ei käy aidolla Applen valmistamalla Mac-laitteistolla.

Käyttämättömyys

Myöhemmin hankin uuden kannettavan, joten miniläppäri jäi melkolailla unholaan. OSX-kokeilun jälkeen vaihdoin kyllä Mini 10v:n käyttöjärjestelmän Debianiin, kunnes nyt jälleen pitkän ajan päästä huomasin koneen olemassaolon. Päätin myydä koneen Huuto.netissä, jos joku vaikka vielä haluaisi hackintosh-yhteensopivaa konetta.

Windows XP takaisin

Vaikeinta koko koneen käytössä on tähän mennessä ollut Windows XP:n asentaminen takaisin ja näppäintarrojen liimojen puhdistaminen.  Onneksi liimapinnat lähtivät kuitenkin suhteellisen helposti. Jälkiviisaana voisi käyttöjärjestelmän osalta todeta, että olisi jo aluksi voinut ottaa kiintolevystä levykuvan talteen, mutta ajattelin yhden päivän WinXP-testailun jälkeen haluavani ajaa jatkossa joka tapauksessa jotain muuta käyttöjärjestelmää. Koneen myyminen ei ollut tuolloin mielessä.

Koneen mukana toimitettiin – melko poikkeuksellista kuin se nykyään onkin – fyysinen media. Harmi vain, että mediana toimi CD ja muutama DVD-levy, joille minikannettavassa ei ollut asemaa. Jouduin säätämään käytännössä kokonaisen vuorokauden käynnistyvän Windows-muistitikun onnistuneeseen tekemiseen ja Windows XP:n asentamiseen. Lopulta homma kuitenkin onnistui, ja sain Dellin takaisin uutta vastaavaksi.

Osta kone itsellesi!

Mikäli olet kiinnostunut ostamaan koneen, se löytyy tällä hetkellä huuto.net-palvelusta (MYYTY)!

Vaihdoin reilu kuukausi sitten tietokoneeni hiiren vasenkätiseksi. Lähinnä kokeiluni lähti siitä ideasta, että tahdoin nähdä, kuinka voisin kehittää vasemman käteni hienomotoriikkaa. Nyt hiiren käyttö sujuu melko luonnostaan myös vasurilla.

Olen jo vuosia käyttänyt Logitechin trackball-hiiriä. Ne ovat osoitinlaitteita, joissa hiiri pysyy paikoillaan pöydällä ja sormilla pyöritellään hiiren päällä olevaa suurehkoa palloa. Pidän niistä niiden tarkkuuden ja vähäisen pöytätilavaatimuksen ansiosta. Kun itse hiirtä ei tarvitse liikuttaa pöydällä, voin tuoda hiiren aivan näppäimistön laitaa vasten, jolloin käden liikerata näppäimistöltä hiirelle ja takaisin lyhenee hieman. Muutenkin ergonomia on parempi, kun käsivartta ei tarvitse liikutella lainkaan hiirtä käyttäessä: pelkät sormet liikkuvat.

Trackball-hiiri näppäimistön vasemmalla puolella

Koneella työskennellessä käsivarrella tehtävät liikeradat pienenivät entisestään, kun vaihdoin hiiren näppäimistön vasempaan laitaan. Enää hiirikättä siirtäessä ei tarvitse ylittää nuoli- ja numeronäppäimiä, jotka sijaitsevat näppäimistön oikealla puoliskolla.

Vasemman käteni hienomotoriikka on parantunut huomattavasti. Esimerkiksi hampaiden harjaus tuntui aluksi todella omituiselta “väärällä” kädellä, mutta asiaan on tottunut. Tunne oli vähän samalla tavalla outo kuin kitaransoiton alkeita harjoitellessa, kun vasemman käden sormet eivät meinanneet millään totella. Ehkä juuri kitaran soittamisesta olikin tässä kokeilussa hieman apua. Suosittelen kaikkia kokeilemaan hampaiden harjausta vaihteen vuoksi kokonaan toisella kädellä. Se on yllättävän vaikeaa.

Oikeastaan ainut miinuspuoli muutoksessa on ollut se, että käytin aiemmin näppäimistössäni olevaa vieritysrullaa (toimii hiiren rullana) paljon. Nyt sen käyttö on jäänyt vähemmälle, kun vasen käsi on yleensä netissä surffatessa hiirellä. Onneksi Logitechin Trackman Marble -hiiressä, jollaisen omistan, on kaksi ylimääräistä ja pienikokoista nappia, joihin voi asettaa vieritystoiminnon: toisen puolen napista rullataan alas ja toisesta ylös.

Seuraava jännä vasenkätisyyteen liittyvä kokeilu voisi olla opetella kirjoittamaan kynällä myös vasemmalla kädellä.

Kotiautomaatio on yleistynyt runsaasti 2000-luvulla ja muun muassa kodinhoitoon on kehitetty entistäkin automaattisempia koneita. Astian- ja pyykinpesukoneiden lisäksi koteihin on alkanut ilmaantua myös huoneita siivoavia robotteja. Omakotitalojen pihamaiden nurmenkin voi leikata automaattisesti robottiruohonleikkurilla.

Yujin Robot iClebo Plus-A

Ostin kesällä 2009 iClebo Plus-A -robotti-imurin opiskelija-asuntoani varten. Kaikki lähti siitä, kun näin netissä mainoksen robotti-imurista. Tutkin muutaman päivän ajan arvosteluja iRobot-yrityksen suosituista Roomba-malleista, niiden eroista sekä muista vaihtoehdoista. Uudemmissa ja kalliimmissa malleissa tuntui olevan aina vain hyödyllisempiä ja hienompia toimintoja, kuten infrapunavaloilla toimivia virtuaalisia majakoita, joiden avulla robotti ei lähtisi huoneesta pois ennen kuin huone olisi siivottu kokonaan.

iClebo Plus-A-pölynimurirobotti

Löysin satunnaisen foorumiviestin perusteella Suomen kotirobotti -yrityksen verkkokaupan ja heidän erittäin houkuttelevan tarjouksensa. Esittelykappaleena olleen iClebo Plus-A-robotin sai reilun sadan euron alennuksella suoraan Suomesta. Tartuin tilaisuuteen ja alle viikon odottelun jälkeen laite saapui lähipostiin. Sitä ennen ehdin vielä lukea monia keskustelupalstaviestejä, jotka ylistivät Plus-A-mallia erittäin hyväksi ostokseksi.

Suomen kotirobotin sivuillakin kuvailtiin Yujin Robot -yrityksen iCleboa markkinoiden parhaimmaksi laitteeksi. iClebossa olisi vaihdettava HEPA-suodatin sekä pestävissä oleva kuuden desilitran pölysäiliö. Käytännössä imuri ei siis tarvitsisi kalliita pölypusseja lainkaan. Lisäksi iClebo Plus-A pääsisi korkeampien kynnysten yli kuin markkinoiden tunnetuin Roomba. Lähes kaikista robotti-imureista löytyviä ominaisuuksia olivat törmäyksien ja rappusten sekä nostamisen tunnistamiset ja niihin reagoinnit.

iClebo Plus-A:n HEPA-suodatin ja pölysäiliö

Laitteen ensimmäinen testaaminen

Hain paketin postista ja avasin sen. Kaikki pakkausselosteessa mainitut osat olivat mukana ja imuri näytti muutamaa pientä naarmua lukuunottamatta olevan kuin uusi. Yksi kolmesta mukana tulleista HEPA-suodattimista oli jo kiinnitettynä laitteeseen ja näytti melko käytetyltä. Uusi kymmenen kappaleen erä suodattimia maksaa noin 30 euroa, joten yli sadan euron alennus yhdestä puoliksi käytetystä suodattimesta tuntui suorastaan loistavalta kaupalta. Lisäksi tiesin, että laite ei ainakaan ollut viallinen, sillä sitä oli jo koeajettu oikeassa ympäristössä.

Lukaisin mukana tulleen pikaoppaan lävitse, painoin litium-akun paikoilleen, asetin imurin lattialle ja painoin virtanäppäintä. Laitteen näytölle syttyi luku 60 sekä kuvake, jossa luki “AUTO”. Ne tarkoittivat, että laitteen ohjelmasta olisi jäljellä 60 minuuttia ja että eri tilanteisiin sopivat siivousohjelmat valittaisiin automaattisesti. Play-kuvakkeella varustettua painiketta painamalla imuri lähti käyntiin ja alkoi imuroida. Minuuttien kuluessa näytöllä oleva luku pieneni, kunnes lopulta imuri sammutti imun pois päältä ja lähti etsimään lataustelakkaansa.

Jo pienen testauksen jälkeen oli selvää, että robotin käyttö olisi järkevintä yksittäisille huoneille kerrallaan. Jos imurilla on pääsy useaan isoon huoneeseen, se ei ehdi imuroida yhtäkään kunnolla eikä se löydä takaisin lataustelakkaansa, vaan hortoilee ympäriinsä kunnes sen akusta loppuu virta.

Laitteen omassa mainosvideossa kehutaan hiljaisuutta, mutta mielestäni imuri on lähes yhtä äänekäs kuin perinteinen käsikäyttöinenkin. Samassa huoneessa ei voisi keskustella tai katsella televisiota, vaikka mainoksessa niin kerrotaankin.

Arkikäyttö

Imurin voi ajastaa lähtemään liikkeelle päivittäin haluttuun kellonaikaan. Ominaisuus on kätevä, sillä sen avulla huoneen lattiapinnan saa puhdistettua ilman, että hurinaa tarvitsee itse olla kuuntelemassa. Plus-A-mallissa on vain kolme nappia, joten ajastuksen ohjelmoiminen hoidetaan aina kaukosäätimellä. Aikoja ei voi asettaa kuin yhden, ja se toistuu joka päivä, mikäli laitteessa vain on virta päällä ja se on telakoituna. Ilman telakkaa imuri sammuu muutaman minuutin käyttämättömyyteen eivätkä ajastukset toimi. Jos laturi on kytketty suoraan laitteeseen ilman telakkaa, iClebo ei suostu turvallisuussyistä liikahtamaankaan.

Alkuinnostuksen jälkeen konetta on tullut käytettyä vähemmän. Pölysäiliön puhdistaminen on nimittäin hieman vaivalloista. Itse säiliö lähtee kyllä helposti irti, mutta siinä oleva hienopölyosio ei. Hienopöly kertyy läpinäkyvän muovin taakse, jolloin sen määrän näkee helposti, mutta muoviosa on kiinnitetty neljällä ruuvilla, joita on vieläpä kahta eri kokoa. Laite tarvitsee siis normaalia käyttöä varten erikoisruuvimeisseleitä. Jos ruuvaisin jokaisen imuroinnin jälkeen hienopölysäiliön itse pääsäiliöstä irti ja takaisin, kovaan muoviin tehdyt kierteet menisivät varmasti piloille.

Lähikuva hienopölysäiliöstä, joka täyttyy todella nopeasti ja jonka avaamiseen tarvitaan kahta erilaista ruuvimeisseliä.

iClebo Plus-A ei selviä matoista, joiden päädyissä on hapsuja. Se jää jumiin, lopettaa työn ja valittaa näytöllä näkyvällä virhekoodilla sekä kovaäänisellä piippauksella omistajaa apuun. Jouduin aluksi nostamaan päivittäin mattoni sivuun kunnes muutin uuteen asuntoon ja siinä ohessa vaihdoin mattoa.

Reilun yli vuoden käytön jälkeen imurin kuluvat osat ovat vaihtoa vailla. Pääharjan harjakset repsottavat ja sivuharjan karvat harittavat. Nämä ovat tosin normaalia kulumista ja varaosat maksavat vähemmän kuin normaalin imurin pölypussit.

Yhteenveto

Vaikka robotti-imurin säiliön tyhjentämisessä onkin tekemistä, ostos on ollut käytännöllinen. Robotti-imurilla on kätevää siivota makuuhuone, sillä se pääsee sänkyjen alle paljon kätevämmin kuin perinteinen imuri. Hyvänä puolena mainittakoon myös, että lattialle ei tule heiteltyä ylimääräisiä tavaroita, sillä ne häiritsisivät robotin toimintaa.

Jos imuria käyttää päivittäin, säiliön tyhjentämisestä kotiin saapuessa tulee rutiinitoiminto, joka ei vie aikaa kuin viidestä viiteentoista minuuttia riippuen puhdistuksen tarkkuudesta. Päivittäin käytettynä tyhjennettävät pölymäärät pysyvät totta kai myös pienempinä.

Plus-A:n lisäksi Yujin Robot on vastikään tuonut markkinoille parannellut Home- ja Smart-mallit, joissa on uutuuksina muun muassa kaksi sivuharjaa sekä mahdollisuus mikrokuitumoppiin.

Video

Nykyisessä työntäyteisessä arjessa kaikista tylsimmät työt on jo sysätty koneille. En malta odottaa, mitä kaikkea kuluttajat voivat automatisoida kodeissaan muutaman kymmenen vuoden kuluttua.

Lyhyesti: Pomodoro on menetelmä, jossa käytetään 25 minuutin keskeytyksettömiä aikajaksoja työntekoon. Jokaisen jakson välissä pidetään 5 minuutin tauko ja joka neljännen jakson jälkeen hieman pidempi.

Esipuhe

Törmäsin taannoin Chetan Surpur -nimisen opiskelijan blogikirjoitukseen hänen käyttämästään “life hackistä”, tavasta parantaa elämänlaatua. Kyseessä oli ajankäytön hallintaan liittyvä menetelmä, jossa Chetan käytti ajastaan aina 30 minuuttia työntekoon ja 30 minuuttia hauskanpitoon. Työntekovaiheessa ei saanut tehdä mitään muuta kuin keskittyä työhön liittyvään ongelmaan. Kun kello löi puolen tunnin kohdalla, vihellettiin peli seis ja alettiin tehdä jotain muuta. Puolen tunnin päästä oli sitten jälleen vuoro olla virkein mielin työn äärellä.

Koska myös Surpur oli vaihtanut näppäimistöasetteluaan, piti qwertyä huonona ja vaikutti muutenkin samaistuttavalta henkilöltä, päätin kokeilla teoriaa ja totesin sen erittäin toimivaksi. Olostani tuli heti paljon tuottavampi ja sain seuraavalle päivälle työn alla olleen opiskelutehtävänkin valmiiksi ajassa, jossa normaalisti en olisi ehtinyt tekemään juuri muuta.

Nyt kuulin, että tekniikka onkin muunnos jo 1980-luvun lopulta peräisin olevasta tekniikasta, jonka nimi on Pomodoro.

Pomodoro-tekniikka

Englanninkielisessä Wikipediassa on kokonainen artikkeli aiheesta. Siinä kerrotaan, että Pomodoro-tekniikka on saanut nimensä  italiankielisestä tomaattia tarkoittavasta sanasta, sillä tekniikan kehittäjällä, Francesco Cirillolla, oli tomaatin muotoinen munakello keittiössään. Pomodorossa käytetään 25 minuutin jaksoja, pomodoroja, joiden välissä on 5 minuutin tauko. Joka neljännen pomodoron jälkeen on vuorossa pidempi vapaa-aika. Itse olen käyttänyt jaksottelua 25-10, ja se on tuntunut hyvältä ratkaisulta.

Pomodoro sopii tekniikkana erittäin hyvin ketterään ohjelmointiin. Olen käyttänyt sitä Tuntiaktiivisuusohjelma Taktin teossa, ja tulokset ovat olleet loistavia. Saan paljon enemmän ominaisuuksia aikaan yhden vuorokauden aikana, ja tekniikka pakottaa tekemään listan tehtävistä asioista niin, että niistä tulee järkevän kokoisia palasia. Joidenkin ominaisuuksien toteuttamiseen saattaa mennä laajuuden takia useampia jaksoja, mutta pakotetut tauot auttavat näkemään asian usein toiseltakin kantilta. Tauon jälkeen on selkeä mielikuva vielä jäljellä olevasta tehtävästä, ja työntekoa oikein odottaa innolla. Paitsi ohjelmakoodini, myös tämän blogimerkinnän teen pomodoro-jaksoissa.

Yksinkertaistetusti menetelmä toimii seuraavasti:

1. Valitse TODO-listalta tehtävä, jonka aiot suorittaa.
2. Aseta munakello 25 minuutin kohdalle.
3. Työstä tehtävää koko jakson ajan. Ei vessassa käyntejä, pikaviestittelyä, puheluita tai muuta kommunikointia, hupisurffailua netissä, sähköpostin tarkistamista tai muita häiriötekijöitä.
4. Kello soi. Jos pomodoro-jaksosi ei keskeytynyt, saat merkitä tehtävän kohdalle rastin. Pidä lyhyt 5 minuutin mittainen tauko, jonka aikana voi tehdä mitä haluat, kaikkea edellisessä kohdassa kiellettyäkin, mutta et itse työtä.
5. Aloita jälleen kohdasta 1 tai pidä joka neljännen pomodoron jälkeen hieman pidempi tauko.

Koko menetelmä perustuu jaksojen vuorotteluun ja ajankäytön maksimoimiseen, joten aikatauluista on pidettävä mahdollisimman hyvin kiinni. Työskentely- ja taukojaksojen pituuksia voi vaihtaa, kunhan pyrkii pitämään ne mahdollisimman muuttumattomina pidemmän aikaa. Merkityt suoritusmerkinnät (kohdassa 4 TODO-listaan merkityt rastit) eivät ole vertailukelpoisia, jos niiden eteen tehty minuuttimäärä vaihtelee. Rastien hyöty tulee paitsi psykologisesta vaikutuksesta myös siitä, että niiden perusteella osaa jatkossa arvioida työn vaativuutta jo ennakkoon ja mahdollisesti jakaa suuremmat kokonaisuudet valmiiksi yhden pomodoron mittaisiksi tehtäviksi.

Staffan Nöteberg on kirjoittanut aiheesta hyvän blogimerkinnän englanniksi ja julkaissut menetelmästä oman kirjansakin. Tekniikasta on kerrottu erittäin laajasti myös tekniikan kehittäjän, Francesco Cirillon, virallisilla sivuilla, joilta voi myös ladata tekniikan esittelevän kirjan ilmaiseksi PDF:nä!

Olen itse saanut ainakin muutamat kaverini innostumaan Pomodoro-tekniikasta. Voin vakuuttaa, että ainakin yliopisto-opiskelussa homma toimii mainiosti. Nykyisin, kun moniajokäyttöjärjestelmät ja monen yhtäaikaisen asian hoitaminen muutenkin ovat yleistyneet, keskittyminen ei ole enää ihmisillä parhaimmasta päästä. Toivon, että tämä blogikirjoitus tuo Pomodoro-tekniikkaa tunnetuksi yhä useammalle.

Tablet-tietokone on kosketusnäytöllinen helposti mukana kulkeva laite, jota käytetään yleensä sormin tai kynän avulla näyttöä koskettamalla. Tabletin erottaa kannettavasta tietokoneesta se, ettei siinä ole näppäimistöä tai hiirtä.

Olen viime aikoina etsiskellyt sopivaa tablet-tietokonetta seuraavilla ominaisuuksilla:

• Tarpeeksi iso näyttö, jotta laite toimisi nuottitelineellä A4-kokoisen paperiarkin korvikkeena. Vaatimus tarkoittaisi käytännössä 12–15-tuumaista näyttöä.
• Vähintään 3–6:n tunnin akkukesto
• Edullinen hinta (halvempi kuin Applen iPad)
• Mieluiten mahdollisuus kytkeä kiinni näppiksiä, hiiriä yms. laitteita USB:lla

Valitettavasti tuollaista laitetta ei ainakaan vielä ole tehty. Kaikki Android-pohjaiset “halpis-tabletit” tuntuvat olevan hitaita, tökkiviä tai muuten vain huonoresoluutioisia tai liian pieniä.

Mahdolliset ratkaisut

NoteSlate

NoteSlate vaikuttaisi hyvältä ainakin konseptina. Laitteen kotisivun mukaan tuotteessa olisi yhden värin elektronisella musteella toimiva A4-piirtonäyttö, ja se olisi tulossa markkinoille kesäkuussa 2011 hintaan $99. Ohjelmistopäivityksen jälkeen NoteSlatella pystyisi paitsi tekemään muistiinpanoja myös lukemaan PDF-tiedostoja. Mikä parasta, luentotöherrykset saisi jo perusominaisuutena siirrettyä tietokoneelle digitaalisessa muodossa. Tarpeeksi yksinkertainen käyttötarkoitus ja edullinen hinta osuisivat tuollaisessa tuotteessa kohdalleen.

Archos 101 internet tablet

NoteSlaten kaltaisia laitteita ei ole (vielä) myynnissä, joten olen tutustunut YouTuben, blogien ja muiden nettilähteiden avulla nykyisiin tablet-koneisiin. Ensimmäisenä vaihtoehtona voisi olla Archos 101 internet tablet, jolle tulisi halvimmillaan hintaa 299 € (sis. ALV) suoraan Archosin omasta Ranskassa sijaitsevasta verkkokaupasta tilatessa. Kyseistä laitetta olen päässyt kokeilemaankin ja ainoat miinukset mielestäni olisivat Android Marketin puute, hieman toispuoleinen painopiste, GPS:n puuttuminen sekä 1024×600-resoluutioinen näyttö. Minikannettavassani on samanresoluutioinen 10.1″:n näyttö, eikä se välttämättä olisi vielä tarpeeksi suuri nuottien lukemiseen. Plussana Archos on suuri ja tunnettu valmistaja, joten takuuasiat hoituisivat varmasti järkevästi. Kapasitiivinen montaa pistettä yhtäaikaisesti lukeva näyttö olisi katselukulmia ja resoluutiota lukuunottamatta muuten ihan laadukas. Laitteessa on selkeästi panostettu enemmän mediantoistomahdollisuuksiin, mihin en todennäköisesti tablettia kuitenkaan tarvitsisi.

NotionInk Adam

Toinen ratkaisu olisi ostaa vastikään markkinoille saapunut NotionInk Adam, jossa on niinikään 10.1″:n 1024×600-resoluutioinen näyttö. Vaihtoehtona kalliimmassa mallissa on mattapintainen Pixel Qi –näyttö uudella näyttötekniikalla. Valmistaja on rakentanut Androidin päälle oman paneelipohjaisen käyttöliittymänsä, joka ei mielestäni kuitenkaan vaikuttaisi kovin kätevältä.

Kiinalaiset tabletit

Kolmas mahdollisuus olisi ostaa jokin kiinalainen iPad-kopio kuten esimerkiksi jokin näistä: SuperPad / FlyTouch 2, Apad A8 tai ePad (huono resoluutio). Klooneissa on kuitenkin useimmiten keskitytty vain kopioimaan Applen suunnittelema ulkonäkö, jolloin fyysisiä painikkeita on Androidia varten vain muutamia (home + nukkumisnappi). Käyttöjärjestelmän versio saattaa olla vanha 1.6 ja lisäksi näyttöjen resoluutio voi olla huonompi kuin pieninäyttöisissä laitteissa. RAM:ia on yleensä vähän ja siitäkin puolet saattaa kulua pelkän käyttöjärjestelmän ja -liittymän pyörittämiseen. Osassa tuotteista GPS-vastaanotin tai mahdollinen Ethernet-portti ovat erikseen ulkoisina lisälaitteina. Lisäksi samalla nimellä (esimerkiksi ePad on aika suosittu nimi) myydään useampaa erilaista konfiguraatiota samannäköisistä tableteista, jolloin tuote ei välttämättä olisikaan sisuskaluiltaan täysin tilattua vastaava. Tällaista kopiota ei välttämättä tarvitsisi ostaa edes ulkomailta, sillä Huuto.netissä näyttäisi aika-ajoin olevan suomalaisia yksityishenkilöitä myymässä omiaan pois. Se kertoo osaltaan ehkä jotain laadustakin.

E-kirjojen lukulaitteet

eInk-näytöt ovat tunnetusti virtapihejä. Neljäntenä vaihtoehtona voisin ostaa e-kirjoja varten tarkoitetun lukulaitteen. Niitä tuntuu kuitenkin vaivaavan samanlainen kova hinnoittelukartelli kuin graafisia laskimiakin. Mistään ei lukulaitetta tunnu saavan alle 250 euron eivätkä DRM-kopioinninestojärjestelmätkään paranna kuluttajan tilannetta. Muun muassa Amazonin Kindlestä voidaan etäpyyhkiä kirjoja, vaikka kirja olisikin ihan laillisesti ostettu. Todennäköisesti tahtoisin lukea ostamiani kirjoja myös tietokoneella, jos ne kerran sähköisessä muodossa olisivat, mutta Gutenberg-ilmaiskirjaston kirjoja lukuunottamatta se on harvoin mahdollista. Nykyiset eInk-tekniikkaa käyttävät lukijat ovat usein vain pokkarin kokoisia (6 tuumaa taitaa olla yleisin koko), jolloin nuottien lukeminen olisi melkoista tihrustamista.

Digitaalinen valokuvakehys

Viides vaihtoehto olisi ostaa digitaalinen valokuvakehys. Ne kuitenkin toimivat taustavalaistujen LCD-näyttöjen avulla eikä niissä ole akkuja, joten virtajohto olisi pakollinen. Kuvien selailu olisi vaivalloista eikä resoluutio halvimmissa kuvakehyksissä ole mairitteleva. Kalliimpien hinnalla taas tahtoisi pystyä jo selaamaan nettiäkin tai edes hakemaan kuvaa nimen perusteella.

Tietokone

Kuudentena vaihtoehtona voisi olla vähän digitaalisia valokuvakehyksiä vastaava akuton ratkaisu: tietokone. Jos nuottitelineeseen rakentaisi kiinteäksi osaksi tietokoneen näytön, voisi nuotteja lukea hyvällä resoluutiolla ja jopa kahtakin sivua vierekkäin. Tämä ratkaisu olisi kuitenkin melko vaivalloinen keikkakäyttöä ajatellen, ja pelkkä pienikokoinen tietokonekin näyttöulostulolla maksaisi enemmän kuin hyvälaatuinen tabletti. Jos nuottitelineen saisi vaakatasoon, sille voisi asettaa kannettavan tietokoneen, mutta oikeastaan tarvetta olisi ainoastaan näytölle, jolta lukea nuotteja.

Apple iPad

Seitsemäs vaihtoehtoni olisi ostaa Apple iPad. En vain ole erityisemmin mieltynyt ohjelmistoputiikki App Storen ennakkosensuuriin, josta kehittäjät pannaan vieläpä maksamaan rahaa Applelle. Olisin halunnut ohjelmoida iPhonestani kotiautomaation kaukosäätimen tekemällä natiivin iOS-ohjelman, jotta käyttömukavuus olisi parempi kuin nettiselaimen käyttö, mutta en todellakaan halua maksaa käyttöjärjestelmän päivityksestä ja kehittäjänä olemisesta ylimääräistä sataa euroa. Tuollaista tietynlaista järjestelmää vaativaa ohjelmaa ei olisi edes järkevää tarjota muille. Onhan iPadissa hyvinä puolina käyttöliittymän yhtenäisyys, selkeys ja helppokäyttöisyys, mutta ei se muokattavissa oleva olisi.

Kuvailinpa kännykällä joitakin Jyväskylän julkisista valotaideteoksista:

iMovie’08 vähän temppuili videon teon aikana, joten leikkaus on vähän mitä on.

Tulipa laitettua illalliseksi pitkästä aikaa munakasta. Oikeastaan siitä tuli lopulta munakokkelia, sillä en koskaan onnistu munakkaan kääntämisessä.

Munakas paistumassa pannulla

Paistokasarille eksyi lopulta seuraavia aineksia:

• juoksevaa rypsiöljyvalmistetta
• punasipulia
• sitruunapippuria
• makkaraa kuutioituna
• tulisuudeltaan medium-tasoa olevaa tomaattisosetta
• 3 kananmunaa
• summittainen määrä maitoa, ehkä n. 1 dl
• Knorr Aromat -maustesuolaseosta

Ruskistin aluksi sipulinviipaleet rypsiöljyrasvassa ja lisäsin kuutioidut makkaranpalaset. Lisäsin mausteita. Sekoitin kananmunien rakenteen rikki erillisessä isossa kahvikupissa ja lisäsin sekaan maitoa. Kaadoin seoksen pannulle ja odotin, kunnes munakas olisi valmis käännettäväksi. Hetken koittaessa totesin, että on jälleen kerran paljon helpompaa tehdä koko ruuasta munakokkelia kuin yrittää kääntää suurta munakasta.

Ennen lautaselle siirtämistä lisäsin vielä reiluhkosti Aromat-maustesuolaa. Tein pari paahtoleipää ja viipaloin salaatiksi suuren palan kurkkua.

Valmis munakokkeli lautasella kurkkuviipaleiden kera. Lisäksi vaaleaa leipää ja ruokajuomaksi rasvatonta maitoa.

Lopputulos oli hyvää, mutta mukaan olisi voinut lisätä vielä esimerkiksi herkkusieniä. Lisäsipulikaan ei olisi ollut pahitteeksi. Wrappeihin tarkoitettu tomaattikastike ei maistunut kananmunan seasta oikeastaan ollenkaan. Ensi kerralla voisi tehdä muuten lähes samoin, mutta koettaa laittaa mukaan myös pekonia ja sieniä!

Ruuasta saa yllättävän maukasta, kun vain sekoittelee mukaan kaikkea, mitä osuu silmiin.

Jyväskylän yliopiston tietotekniikan ainejärjestö Linkki Jyväskylä ry järjestää Jyväskylässä marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna 5.-7.11.2010 Instanssi-nimisen digitaalisen taiteen tapahtuman. Tapahtuma järjestetään Seminaarinmäellä Ylioppilastalo Ilokivessä.

Tapahtuma on siis yhdistetty demoparty- ja LAN-tapahtuma, jossa kävijät kisaavat digitaalisen taiteen luomisen paremmuudesta sekä viettävät aikaa samanhenkisten ihmisten kanssa. Tapahtumassa on pöytäpaikkoja tietokoneensa kanssa saapuville sekä tilaa oleskeluun.

Ohjattavat valot yksi Instanssin demoskeneen tuoma uutuus!

Erikoisuutena muihin demopartyihin verrattuna Instanssissa pääsee ohjaamaan itse tilan valaistusta! Lähiverkosta löytyy tietokone, joka ohjaa DMX512-protokollaa tottelevia LED PAR56 -valonheittimiä. Ohjaaminen on tehty mahdollisimman helpoksi: Koneella pyörii UDP-protokollaa kuunteleva palvelinohjelmisto, jolle annetaan valonheittimen numero sekä halutun värin RGB-arvot. Valaistus muuttuu välittömästi käskyn mukaiseksi. Tarkempi kuvaus ohjelman rakenteesta löytyy palvelimen kirjoittaneen Joel Lehtosen sivuilta. On mielenkiintoista nähdä, millaisia tunnelmavalaistuksia Ilokiveen syntyy – tai millainen sekasorto valojen välke on, kun useammat käyttäjät ohjaavat laitteita samanaikaisesti.

Sen lisäksi, että valaistusta pääsee ohjelmoimaan viikonlopun aikana, valoja käytetään myös demokilpailussa. Harrastajat voivat siis ohjelmoida demoonsa ominaisuuksia siten, että valot vilkkuvat ja välkkyvät, feidailevat tai muuten vain vaihtavat väriä taidepläjäyksen aikana. Mahtava demokompo siis tiedossa!

Mielenkiinnon herättyä

Instanssin sivuilta löytyy lisätietoja ja ilmoittautuminen. (Paikkoja jäljellä rajoitetusti.)

IRCnetistä löytyy kanava #instanssi, jolle kaikki tapahtumasta kiinnostuneet ovat tervetulleita.