www.kammo.net

Blogiarkisto: Lokakuu 2010

Munakasta – tai siis munakokkelia

Sunnuntaina 17. lokakuuta 2010

Tulipa laitettua illalliseksi pitkästä aikaa munakasta. Oikeastaan siitä tuli lopulta munakokkelia, sillä en koskaan onnistu munakkaan kääntämisessä.

Munakas pannulla

Munakas paistumassa pannulla

Paistokasarille eksyi lopulta seuraavia aineksia:

  • juoksevaa rypsiöljyvalmistetta
  • punasipulia
  • sitruunapippuria
  • makkaraa kuutioituna
  • tulisuudeltaan medium-tasoa olevaa tomaattisosetta
  • 3 kananmunaa
  • summittainen määrä maitoa, ehkä n. 1 dl
  • Knorr Aromat -maustesuolaseosta

Ruskistin aluksi sipulinviipaleet rypsiöljyrasvassa ja lisäsin kuutioidut makkaranpalaset. Lisäsin mausteita. Sekoitin kananmunien rakenteen rikki erillisessä isossa kahvikupissa ja lisäsin sekaan maitoa. Kaadoin seoksen pannulle ja odotin, kunnes munakas olisi valmis käännettäväksi. Hetken koittaessa totesin, että on jälleen kerran paljon helpompaa tehdä koko ruuasta munakokkelia kuin yrittää kääntää suurta munakasta.

Ennen lautaselle siirtämistä lisäsin vielä reiluhkosti Aromat-maustesuolaa. Tein pari paahtoleipää ja viipaloin salaatiksi suuren palan kurkkua.

Valmis munakokkeli lautasella kurkkuviipaleiden kera. Lisäksi vaaleaa leipää ja ruokajuomaksi rasvatonta maitoa.

Valmis munakokkeli lautasella kurkkuviipaleiden kera. Lisäksi vaaleaa leipää ja ruokajuomaksi rasvatonta maitoa.

Lopputulos oli hyvää, mutta mukaan olisi voinut lisätä vielä esimerkiksi herkkusieniä. Lisäsipulikaan ei olisi ollut pahitteeksi. Wrappeihin tarkoitettu tomaattikastike ei maistunut kananmunan seasta oikeastaan ollenkaan. Ensi kerralla voisi tehdä muuten lähes samoin, mutta koettaa laittaa mukaan myös pekonia ja sieniä!

Ruuasta saa yllättävän maukasta, kun vain sekoittelee mukaan kaikkea, mitä osuu silmiin.

Instanssi I/10 -demopartyt Jyväskylässä 5.-7.11.2010

Torstaina 14. lokakuuta 2010

Jyväskylän yliopiston tietotekniikan ainejärjestö Linkki Jyväskylä ry järjestää Jyväskylässä marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna 5.-7.11.2010 Instanssi-nimisen digitaalisen taiteen tapahtuman. Tapahtuma järjestetään Seminaarinmäellä Ylioppilastalo Ilokivessä.

Instanssi

Tapahtuma on siis yhdistetty demoparty– ja LAN-tapahtuma, jossa kävijät kisaavat digitaalisen taiteen luomisen paremmuudesta sekä viettävät aikaa samanhenkisten ihmisten kanssa. Tapahtumassa on pöytäpaikkoja tietokoneensa kanssa saapuville sekä tilaa oleskeluun.

Ohjattavat valot yksi Instanssin demoskeneen tuoma uutuus!

Erikoisuutena muihin demopartyihin verrattuna Instanssissa pääsee ohjaamaan itse tilan valaistusta! Lähiverkosta löytyy tietokone, joka ohjaa DMX512-protokollaa tottelevia LED PAR56 -valonheittimiä. Ohjaaminen on tehty mahdollisimman helpoksi: Koneella pyörii UDP-protokollaa kuunteleva palvelinohjelmisto, jolle annetaan valonheittimen numero sekä halutun värin RGB-arvot. Valaistus muuttuu välittömästi käskyn mukaiseksi. Tarkempi kuvaus ohjelman rakenteesta löytyy palvelimen kirjoittaneen Joel Lehtosen sivuilta. On mielenkiintoista nähdä, millaisia tunnelmavalaistuksia Ilokiveen syntyy – tai millainen sekasorto valojen välke on, kun useammat käyttäjät ohjaavat laitteita samanaikaisesti.

Sen lisäksi, että valaistusta pääsee ohjelmoimaan viikonlopun aikana, valoja käytetään myös demokilpailussa. Harrastajat voivat siis ohjelmoida demoonsa ominaisuuksia siten, että valot vilkkuvat ja välkkyvät, feidailevat tai muuten vain vaihtavat väriä taidepläjäyksen aikana. Mahtava demokompo siis tiedossa!

Mielenkiinnon herättyä

Instanssin sivuilta löytyy lisätietoja ja ilmoittautuminen. (Paikkoja jäljellä rajoitetusti.)

IRCnetistä löytyy kanava #instanssi, jolle kaikki tapahtumasta kiinnostuneet ovat tervetulleita.

Suklaakuorrutettua pullaa <3

Perjantaina 1. lokakuuta 2010

Tulipa syötyä tänään kuvassa näkyvä herkku: itse leivottu lämmin pulla, jonka päälle levitin Lidlistä saatavaa Mr. Choc -suklaalevitettä. Omsnoms!

Itse leivottu lämmin pulla, jonka päällä suklaalevitettä

Itse leivottu pulla, jonka päällä suklaalevitettä

© Jouni Potila 2006-2026. Cornix@IRCNet, Cornix@IRC-Galleria. Blogiohjelmistona WordPress.