www.kammo.net

Blogiarkisto: Lokakuu 2008

Mindy-läpimenojen tulva

Perjantaina 31. lokakuuta 2008

Ilmeisesti meneillään on jonkin sortin toinen selvä suosioaalto Mindy-älypelin pelaamisessa. Tai ainakin nyt tulee ennätysmääriä läpimenoja.

Mindy on siis älypeli, jossa tehtävänä on edetä kentästä seuraavaan kunnes peli on ohitse. Tehtävät ovat pääasiassa joko puujalkamaisia kuva- tai sana-arvoituksia tai tietotekniikan tuntemusta vaativia. Peli on englanninkielinen.

Jollain foorumilla ilmeisesti jaellaan suoraa läpimeno-ohjetta pelille. Mitähän ideaa on edes pelata, jos vastaukset katsoo jostain ohjeesta? No okei, eivät kaikki käytä tuollaisia salasanalistoja, mutta ihmettelenpä silti pelaamisen mielekkyyttä tuollaisen ohjeen kanssa.

Olen pelannut esimerkiksi Notpronia ja Swelliä (terkkuja Swellin tekijöille \o_) ja jäänyt niissä jumiin. Vaikka mieli tekisikin pelata pidemmälle, niin en silti ole alentunut salasanojen urkkimiseen jostain valmiista ohjeesta. Olen jumissa, that’s it. Kokeilen vaikka joskus myöhemmin uudelleen, jos älyäisi paremmin.

Ehkä uusien vihjeiden antaminen jumiin jääneille voisi toisaalta olla ihan hyvä idea Mindyn seuraavassa versiossa.

Vaikuta Mindy 2:een!

Miten mielestäsi seuraavan isomman julkaisun kentät pitäisi jakaa? Yhdeksi suureksi janaksi vai useammaksi vaihtoehtoiseksi reitiksi? Olen miettinyt järjestelmää, jossa olisi kenttiä samaan tapaan peräkkäin kuin nykyisessäkin versiossa mutta jossa voisi hypätä yli tietyn määrän kenttiä. Jos yli loikatun tason ratkaisisi myöhemmin, saisi menetetyn “skipin” takaisin uudelleenkäytettäväksi. Kuulostaisiko tämä hyvältä?

Lähettäkää ihmeessä kenttäideoita Mindyn palautesivulla! Ehkä olen jo keksinyt jotain ehdottamasi tyylistä, mutta en ole vain ajatellut tekeväni tehtävää täysin samoin kuin sinä. Eri näkökulmat auttavat parantamaan seuraavan version kenttiä.

Näkemyksiä ja ehdotuksia pelin käyttöliittymään sekä kenttien yleiseen vaikeusasteeseen, rakenteeseen ynnä muuhun sellaiseen yleiseen voi ehdotella tämän blogimerkinnän kommenteissa. Kenttäideat tuon Mindyn oman palautelomakkeen avulla!

Hall of Fame ja sen päivittymättömyys

Kuten jo Mindyn etusivulle kirjoitinkin niin kaikki pelin läpimenot kirjataan kyllä ylös, mutta en vain halua siirtää uusia nimiä tuohon läpi päässeiden listaan. Taulukon koko on kasvanut räjähdysmäisesti ja olen harkinnut kaikkien nimien poistoakin vaihtoehtona.

Todennäköisesti kuitenkin säilytän Hall of Famen ja siirrän sen vain omalle sivulleen. Sen aikaan saamista odotellessa…

Suomalainen qwerty-näppäimistö uudistuu

Keskiviikkona 22. lokakuuta 2008

Tulevaisuudessapa voi kirjottaa esimerkiksi islannin- tai norjankielisiä nimiä entistä helpommin julkisillakin tietokoneilla, joilla on käytössä qwerty. Lue Tietokone-lehden uutinen “Suomenkieliset näppäimistöt uudistuvat”.

Hyvä uudistus, vaikken qwertyä yleensä käytäkään. :)

Uusi course In The Grooveen

Perjantaina 10. lokakuuta 2008

Huh, olipas kovan säädön takana saada uusi marathon-setti ITG-peliin. Siirsin paketissa mukana tulleet Courses- ja Songs-hakemistot pelin asennushakemistoon ja muokkasin ~/Library/Preferences/In The Groove/Preferences.ini -tiedostoon oikeat hakemistopolut.

Siirryin peliin eikä kappaleita näkynyt. Alkuvalikossa näkyi kyllä “4 additional songs” tai jokin vastaava teksti, joten kappaleet olivat kyllä varmasti löytyneet.

Epäilin ensin, että peli olisi pannut kappaleet jonkin lukituksen taakse ja vaatisi unlockaamista, mutta sitten huomasin, että kappaleet näkyivät listassa kunhan vaihtoi näkymää painelemalla ylös-alas-ylös-alas ja valitsemalla lajitteluvaihtoehdoksi “Group”.

Marathon-pelimoodissa ei kuitenkaan näkynyt uutta coursea.

Huomasin, että Applications-valikossa oli “In The Groove” -nimisen hakemiston lisäksi toinen hakemisto, jonka nimi oli ” In The Groove”. Toisen nimen edessä oli siis välilyönti.

Avasin hämmästyksissäni jälleen Preferences.inin, mutta kaikki näytti olevan kunnossa. Sitten liikutin kursoria merkki kerrallaan AdditionalCourseFolders=/Applications/In The Groove/Courses -rivin yllä. /:n ja I:n välissä todellakin oli jokin ylimääräinen merkki, jota editori ei näyttänyt. Se oli varmaankin jonkin UTF-8-ääkkösen alkumerkki tai jotain.

Poistin ylimääräisen merkin ja käynnistin ITG:n uudelleen. Coursea ei vieläkään näkynyt listassa.

Olin aiemmin vaihtanut CourseSortOrder-kohtaan muuttujalle arvoksi nollan, koska arvelin sen auttavan. Vaihdoin sen takaisin 1:ksi, ja peli löysi coursen. Outoa.

Vaan sainpahan vihdoin ja viimein toimimaan!

© Jouni Potila 2006-2012. Cornix@IRCNet, Cornix@IRC-Galleria. Blogiohjelmistona WordPress.