www.kammo.net

Mikähän siinä on, että aina, kun kuuntelee tanssipelien kappaleita musiikkisoittimella, alkaa tehdä mieli tanssipelata? 😀 Ties kuinka mones kerta jo. Sekin on myös jännää, että muistaa askelten rytmitykset kappaleisiin. Niitä on jotenki vaikea olla miettimättä, kun kuulee tutun tanssipelipiisin.

Noh, kai se on pakko mennä pelaamaan In The Groovea. Toisaalta kymmenessä minuutissahan sitä mielitekojen sanotaan haihtuvan mielestä, mutta voisi olla ihan urheilullista pelatakin. Ei ole tänään tullut liikuttua muuten.

In The Groove -pelin mukana myydään Positive Gaming:n omia Impact-tanssimattoja, jotka ovat ainakin omasta mielestäni parhaita pehmeiden mattojen joukosta – tai siis puolipehmeiden. Mattojen sisällä on nuolinappien kohdalla kovempaa materiaalia olevat levyt, jotka parantavat pelituntumaa huomattavasti.

Ostin aiemmin ensimmäisiksi matoikseni Joytechin Dancing Mate -mattoja kaksi kappaletta. Molemmat kärsivät normaalissa pelaamisessa ja säilytykseen taittelemisessa nopeasti, eivätkä ne olleet tuntumaltaankaan kovinkaan hyviä – varsinkaan sen jälkeen, kun pääsin testaamaan kovaa tanssipädiä Assembly-tapahtumassa. Jotain piti siis keksiä uusille Impacteille, jotta ne eivät vahingoittuisi samoin käyttökelvottomiksi.

Molemmista Dancing Mate -matoistani meni jostain syystä rikki alas osoittava nuoli. Ehkä matto ryttääntyi aina pelatessa siltä kohdalta myttyyn tai jotain. :S Loppuvaiheessa jouduin pelaamaan matoilla siten, että asetin molemmat matot päällekäin toistensa päälle toinen 180 astetta käännettynä. Näin toisen pädin ylös-nuoli oli alas-nuolen kohdalla. Ei tuo systeemi kovin pelattava ollut, mutta parempi sekin oli uusia mattoja odotellessa kuin kokonaan feilatut kappaleet yhden napin toimimattomuuden takia.

Päätin kiinnittää uusien mattojeni pohjiin vanerilevyt. Niiden avulla matot pysyvät koko ajan suorina ja pelivalmiina. Enää ei tarvitse heilutella ja suoristella toimimatonta pelialustaa kappaleiden välillä!

Vaneria ei riittänyt aivan koko leveydelle molempiin mattoihin, joten siksi maton reuna tulee kahdelta sivulta hieman ulkopuolelle (kuten kuvista näkyy). Teippaukset alkavat jo hiukan löystyä noilta osin, mutta kylläpä matot ovat muuten sen verran tukevasti kiinni, ettei niiden luulisi heti irtoavan.

Minulla on jo jonkin aikaa ollut mielessä lisätä www.kammo.net:iin oma blogi, mutta en aiemmin saanut toimenpidettä aikaiseksi. Nyt muokkasin sivuja niin, että koko sivusto käyttää pohjanaan WordPressiä.

Ainakin sivujen päivittäminen on nyt helpompaa. Ei tarvitse aina siirrellä muokattuja PHP-skriptejä FTP:llä palvelinkoneelle, vaan muokkaus tapahtuu helposti selaimella käytettävän käyttöliittymän avulla. Pari päivää uuden systeemin kokoon kyhäilemiseen menikin. Vielä toimimattomista jutuista voi ilmoitella vaikkapa tämän merkinnän kommenteissa. 🙂

edit: Säädin palvelimen ohjaamaan kävijät vanhentuneista osoitteista uusiin, toivon mukaan myös selkeämpiin, osoitteisiin.

Olen tekemässä Mindystä uutta versiota. Arvoitusketjusta on tarkoitus tulla edeltäjäänsä pidempi, ja uuteen versioon on tulossa myös vapaaehtoinen rekisteröityminen.

Jos jollakulla on hyviä ideoita joko pelin kentiksi tai ominaisuuksia peliin, niitä voi ehdottaa pelin oman palautesivun avulla.

Mindy siis ei ole mikään kräkkeröintipeli, jossa tarkoituksena olisi murtautua palvelimelle. Ei, arvoitukset ovat joko joissain tapauksissa teknistä tietämystä vaativia tai aivan puhtaita kuva-arvoituksia. Ensimmäiseen tasoon vinkiksi että kyllä se vastaus on sillä sivulla ja se vinkki täytyy ottaa täysin kirjaimellisesti.

Katsoin tänään 14.10.2007 ensimmäisen anime-elokuvan, josta pidin: Studio Ghibli -elokuvastudion elokuvan Naapurini Totoro (japaniksi Tonari no Totoro). Sen kuvakerronta oli mukavan rauhallista ja juuri sopivan “hollywoodimaista” – täysin erilaista kuin millaiseksi olen animen mieltänyt.

Juoni lyhyesti

Naapurini Totoro kertoo kahdesta tyttölapsesta, Satsukista ja Meistä, jotka muuttavat isänsä kanssa maalle asuakseen lähempänä perheen äitiä, joka on sairaalassa pois muun perheen luota. Tytöt huomaavat, että henget kummittelevat heidän uudessa kodissaan ja että lähistöllä asustaa myös pyöreähköjä, karvaisia totoro-olentoja. Satsuki ja Mei seikkailevat metsässä asuvien taruolentojen kanssa, ja Satsuki kertoo tapahtumista äidilleen säännöllisesti kirjeitse. Elokuva on yleistunnelmaltaan lempeän rauhallinen, ja siitä jää pakostakin hyvä mieli.

Mielipiteeni

Kaikki aiemmat animepätkät, joita olen nähnyt, ovat olleet leikkaukseltaan joko tylsistyttävän hidastempoisia tai ärsyttävän kiivastahtisia. Nopeaan tempoon leikatut animet ovat olleet täynnä suojaviivojen ylityksiä ja muita kuvakerronnallisia “virheitä”. Hidastempoiset ovat olleet niin uolettavan tylsiä, että niitä ei ole jaksanut seurata juuri alkua pidemmälle.

Naapurini Totoro oli yllätys. Tarina on kerrottu mukavan leppoisasti, animaatio on miellyttävää silmälle, ja hellyttävät totoro-olennot ja kissabussi ovat uskottavia, vaikka ne kuvitteleekin ennen elokuvan näkemistä lähinnä lapsellisiksi.

Nyt taidan ymmärtää, miksi ihmiset katsovat animea – se voi sittenkin olla myös hyvää.

Aluksi siirryin käyttämään Linuxia. Usean vuoden ajan olin tyytyväinen uuteen työpöytäympäristöön KDE:hen. Se tarjosi helpon siirtymän Windowsista Ohjauskeskuksineen ja tutunoloisine K-valikkoineen. Virtuaalityöpöydät olivat ehdoton plussa Windows-maailmaan verrattuna. Enää ikkunoita ei tarvinnut metsästää sekaisesta kasasta, vaan samankaltaiset ohjelmat saattoi järjestellä erillisille työpöydille ja tilan loppuessa kesken seuraava virtuaalinen pöytä oli helppo ottaa käyttöön.

Sitten kerran ajattelin testata, kuinka Linuxissa onnistuisi useamman näytön käyttäminen. Jokin vanha ATI:n PCI-näyttis sai luvan hoitaa toisen näytönohjaimen virkaa nVidian integroidun GeForce 4 MX:n toimiessa ensisijaisena näytönohjaimena.

Järjestely toimikin todella hyvin. Saatoin pitää toisella näytöllä IRC- ja MSN Messenger -keskusteluita ja toisella Opera-nettiselainta koko ruudulla. Virtuaalityöpöytiä molemmilla näytöillä oli neljä kappaletta, vaikkakaan kaikkia niistä ei enää yleensä tarvinnutkaan käyttää.

Tilanahtautta

Aina välillä kaksi näyttöä tuntui kuitenkin jotenkin liian ahtaalta. Nettikeskustelut kavereiden kanssa, netissä surffailu, StepManian pelailu, kuvien muokkaus, ohjelmointi ja muu säätö veivät niin paljon tilaa ruuduilta, että vaikka virtuaalityöpöydät eivät täyttyneetkään täyteen ikkunoita, tilanteen hallinnointi tuntui vaikealta. Kyllä – olisinhan tietty voinut sulkea ohjelmat, joita en olisi tarvinnut, mutta kuitenkin hetken kuluttua ikkunoiden avaus olisi tuntunut turhauttavalta.

Viimeinen niitti

Setäni osti uuden litteän näytön itselleen ja yritti tarjota vanhaa turhaksi käynyttä 17 tuuman putkinäyttöään minulle. En aluksi ottanut tarjousta vastaan, mutta seuraavana päivänä tilanahtauskammo iski jälleen. Hain näytön, kaivoin kaapin uumenista toisen PCI-näytönohjaimen edellisen kaveriksi, järjestelin pöytää uudelleen niin, että uusi näyttö mahtui mukaan, säädin X:n asetukset kuntoon ja voilá – koneestani tuli triplehead, kolmipäinen monsteritietokone! …niin tai no ei nyt ihan hirviö, mutta kolminäyttöinen joka tapauksessa.

Hyvät ja huonot puolet

Kaikki ohjelmat, joita käytän, voivat olla nyt avoinna yhdellä kertaa niin, että myös näen ne kerralla. Kahden näytön setti oli jo hyvä, mutta nyt koneen käyttö on entistä mukavampaa. Lisäksi nyt voin katsoa esimerkiksi DVD-elokuvaa yhdeltä näytöltä samalla kun työskentelen tai keskustelen nettituttujen kanssa muilla näytöillä. WinTV-televisiokorttikin minulla olisi eli televisionkin katselu onnistuisi, mutta koska minulla on erillinen televisio, ei kortti ole koneessa edes paikoillaan – niin harvoin sitä kuitenkin käytin.

Huonoihin puoliin nykyisessä järjestelmässä voisi mainita 3d-kiihdytyksen puuttumisen kahdelta näytöltä. Ainoa OpenGL:ää tukeva korttini on integroitu nVidia, jolta kuva tulee keskimmäiselle, eniten käyttämälleni, näytölle.

Tällä hetkellä jokainen näyttö toimii omana työpöytänään, eli en voi vetää ikkunoita suoraan näytöiltä toisille tai puoliväliin niitä. Ominaisuuden mahdollistava Xinerama vaatisi, että kaikilla näytöillä olisi samat värisyvyys- ja 3d-asetukset, eli joutuisin ottamaan OpenGL-tuen pois päältä nVidian näytönohjaimelta. Tätä en kuitenkaan halua tehdä, sillä silloin esimerkiksi StepMania-pelin pelaaminen ei olisi mahdollista. Hiiren kursorin siirtäminen näytöltä toiselle onnistuu kuitenkin normaalisti, vaikka työpöydät ovatkin toisistaan erillisiä.

Kolmea näyttöä käyttäessäni ryhmittelen ohjelmat niin, että Xineraman (tai nVidian oman TwinView-ominaisuuden) puuttumista ei juurikaan huomaa. Välillä jonkin ikkunan tahtoisi siirtää näytöltä toiselle ilman sulkemista (esim. Kopete-messengerclientin), mutta suurimmaksi osaksi järjestely on toimiva. Lisätyöpöytätilan määrä on tarpeeksi suuri siihen, että voin asetella näkyville ne ohjelmat, jotka olen aiemmin joutunut heittämään virtuaalityöpöydälle. Nyt voin pitää esimerkiksi amaroK-musiikkisoittimenkin aina esillä!

Päivitystä 7.5.2007: Koitin laittaa xineraman päälle lueskeltuani netistä, että OpenGL-tukea onkin aivan mahdollista käyttää ainoastaan joillakin näytöillä useampaa käyttäessä, ja sehän toimi! Nyt voin siis myös liikutella ikkunoita näytöltä toiselle sekä pelata StepManiaa päänäytölläni. Värisyvyys tosin piti pudottaa 16-bittiseksi, koska muisti ei muuten riitä PCI-näytönohjaimille tarpeeksi suuren resoluution saavuttamiseksi. 1024×768 tuntuu niin pieneltä verrattuna pykälää suurempaan, että tahdoin ehdottomasti 1280×1024-kokoisen resoluution jokaiselle näytölle.

Gimp-kuvankäsittelyohjelmassa on muuten ominaisuus, jolla sen eri ikkunoita voi siirtää eri työpöydille, vaikka työpöydät näkyisivätkin eri X-ruutuina tietokoneelle yhden erityisen leveän virtuaalisen sijaan. Välillä isompia kuvia työstäessä tuota ominaisuutta tuleekin käytettyä, jotta saan työkalut pois kuvan tieltä. Olisi hienoa, jos vastaavanlainen ominaisuus löytyisi useammastakin ohjelmasta.

Lisätietoja

Näytönohjaimina toimivat nForce2-piireillä varustetussa emolevyssäni integroituna hyrräävä nVidia GeForce 4 MX, erillisenä PCI-korttina ATI Mach 64 sekä niinikään PCI-palikkana Matroxin Millennium II. Litteä näyttöni on kiinni nVidian näytönohjaimessa ja se on pöydällä keskimmäisenä, koska käytän sitä eniten. Litteän näytön edustalle sopii lisäksi hyvin äänimikserini.

Ongelmia nykyisellä kokoonpanolla ei ole ollut X.Orgin asetustiedoston säädön jälkeen. nVidian ajureita en vain voi päivittää uudempiin, koska ne eivät tue vanhentunutta korttiani. Tämän takia en voi myöskään käyttää Beryliä (3D-käyttöliittymän mahdollistava ohjelma) OpenGL:ään pystyvän näytönohjaimeni kanssa. Itse Beryl kyllä toimisi, mutta OpenGL-kiihdytetyt pelit näkyvät mustina ikkunoina – nVidian ajuri kun ei osaa käyttää näyttömuistin loputtua koneen RAM-muistia. Vanhemmalla 1.0-8776-ajurilla OpenGL toimii moitteetta, mutta sillä Beryl ei käynnisty.

Kyllä kannattaa!

Jos harkitsee kahden tai useamman näytön säätämistä käyttökuntoon niin voin kyllä suositella lämpimästi. Ohjelmat näkee kerralla, työasiat voi pitää selkeästi erillään vapaa-ajan jutuista omalla työpöydällään ja esimerkiksi nettiselaimen saa aina pidettyä yhdellä näytöllä sopivan kokoisena ilman, että se peittyisi välillä ärsyttävästi muiden ikkunoiden alle.

Monen näytön antama hyöty on suuri, ja useampaan näyttöön tottuneena ihmetyttää, kuinka ennen on edes pärjännyt yhdellä!